Joulun tärkein teko

 

On aika hiljentyä joulun viettoon. Arjen kiireet ja rutiinit jäävät hetkeksi pois, koko läntinen maailma rauhoittuu muutamaksi päiväksi. Perinteisesti jopa sodat laitetaan lepoasentoon joulun pyhien ajaksi.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Menee varmasti vuosia, ennen kuin oikeasti ymmärretään, millaisia vaikutuksia ilkeällä koronaviruksella oli meihin ihmisiin.

Sosiaalisten kontaktien minimointi tapahtui hetkessä, kukaan ei ollut siihen valmistautunut. Joillekin onnekkaille kontaktien vähentyminen lisäsi kotonaoloa ja aikaa kaikkein läheisimpien kanssa. Suurimmalle osalle ihmisiä se tarkoitti eristäytymistä, liian monelle yksinäisyyden lisääntymistä.

- Mainos -

Joulun aikaan yksinäisyys korostuu. Meillä Aurinkorannikolla suomalaisyhteisössä yksinäisyys on aina ollut yksi pahimpia ongelmia. Täällä asuu paljon varsinkin ikääntyneitä suomalaisia, joiden kontaktit ulkomaailmaan ovat pelottavan vähäisiä. Seurakunta, sosiaalikuraattori ja moni muu taho pyrkii auttamaan yksinäisiä ihmisiä, mutta resurssit eivät millään riitä kaikkien yksinäisten tavoittamiseen.

Paras apu yksinäisyyteen on elävän ihmisen kontakti. Tunnetko sinä ketään, joka viettää joulunsa yksin? Jos tunnet, tee joulun tärkein teko, ole yhteydessä tähän henkilöön. Pelkkä puhelinsoitto tai vähimmillään tekstiviesti saattaa merkitä yksinäiselle enemmän kuin mikään muu maailmassa. Saat itsellesikin hyvän joulumielen.

Me lehden toimituksessa ryhdymme myös joulun viettoon. Haluamme toivottaa kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja lukijoillemme rauhaisaa joulua ja parempaa uutta vuotta. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...