Pimeä Joulu?

Joulua, tai paremminkin joulunaikaa on vietetty jo paljon ennen kuin se liitettiin kristinuskoon. Vanhimmat skandinaaviseen jouluun liittyvät perinteet ovat niinkin kaukaa kuin 6000 vuoden takaa. Silloin riitteihin kuului hevosen uhraaminen ja siten vuoden tulon takaaminen. Porsaillakin oli silloin hengenlähtö herkässä.

Vuoden pimeimmästä ajasta ja päivästä tuli yksi tärkeimmistä juhlista muun muassa Suomessa. Siihen liittyi erilaisia uskonnollisiakin palvontoja. Joulu on ollut enemmän pimeyden ja kuoleman siivittämä juhla kuin valon. Monissa kulttuureissa ennen kristinuskoa palvottiin aurinkoa pääjumalana. Sillä ilmeisesti pyrittiin pitämään se ylhäällä, kun tuppasi välillä tulemaan vaarallisen alas.

Aikanaan Roomassa juhlittiin pääosin orjien kesken maanviljelyn jumalaa Saturnusta vapauspipo päässä, joka muistutti nykyistä tonttulakkia, tupsun tilalla oli vaan narunpätkä joka kuvasi napanuoraa ja siten uudelleen syntymistä.

- Mainos -

Kreikassa juhlittiin nykyisen joulun välipäivinä perinnettä juomalla pää täyteen, tajuttomuuteen asti ja sillä tavoin tehtiin visiitti manalaan. Jeesuksen synttärien viettäminen alkoi vasta joskus muutaman sadan vuoden päästä Messiaan syntymästä. Hassua kuitenkin, ettei syntymäpäivän juhliminen ole ollut kristillistä, sen sijaan kuolinpäivän juhliminen oli.

Onko näissä tiedoissa mitään tuttua? Mielestäni on, ainakin tonttulakki, eläimen uhraaminen ja ryyppääminen. Miten sitten tämä korona, se kun estää kaikki yhteiset riitit ympäri kristillisen maailman? Meneekö se pimeälle puolelle vai valoa tuovana? Ainakin se pieni pirulainen pistää ajattelemaan tulevaisuutta, toivottavasti. Se olisi paras joululahja.

Rauhallista Joulua ja väkevää Uutta Vuotta 2021.

Vesa Uusi-Kilponen

ps. Tietoja noukittu antiikin ajan tutkijan Aaro Söderlundin haastattelusta 2002.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...