Tässä vähän meikäläinenkin ihmettelee missä oikein mennään, kun aikaisempina vuosina oli jo melkoinen touhu päällä maiseman vaihtoon. Nyt isäntäväki elelee niin kuin mitään ei olisi tapahtumassa, vaikka lenkkipolulla luonnon värikirjo on jo parhaimmillaan. Jotenkin olen aistivinani isäntieni ylikorostavan Suomen syksyn ihanuutta. Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella kelkka kääntyy. Toivon kyllä lentämällä menemistä autolla sompailun sijaan.
Espanjan reviirimme varmaan kaipaa hiukan päivitystä. Olen ymmärtänyt kaikkien olevan muuten ihan jees, mutta viikunat ovat menneet parempiin suihin, rotat perkule. Niitä nyt siellä jaakataan, olisinpa itse paikalla niin homma hoituisi, ei ne siellä päivystävät parit olemattomat lajitoverit pärjää melkein kissankokoisille rotille. Meikäläiselle ”pan comida”.
Tosi huolestuttavalta näyttää kun paatit kelluvat vielä vedessä, eikä puheissakaan ole noston aikeita.
Taitaa isäntä odotella Lukon matseja ja emäntä syysreippailuja uudessa takissa. Niin ja jotain sukujuhliakin on tulossa. Meikäläiselle ei niihin ole sijaa, karvakuonokiintiö täyttyi jo kultaisesta noutajasta.
Aika myöhään muuten tajusivat meidän koirien hajuaistien erinomaisuuden tämän koronaviruksen paikallistamisessa. Olisi jo Kiinassa laitettu koirat haisteluduunin niiden syönnin sijaan, niin ei tarvitsisi täälläkin venttailla etelän lämpöön siirtymistä.
Itselleni tämä kesä on antanut hienoja hetkiä etenkin saaristossa Haminkarissa ja luontopoluilla, ja uusien lajitovereihin tutustuminen on aina hauskaa näin pallittomanakin, vaikka hiukan on kyllä vielä hinkuakin jäljellä.
Täältä tullaa kuitenkin jossain vaiheessa. Hyvä ettei koirilla on maskipakkoa. Niin ja tietysti vähän risoo kun Kukkokin avataan jo viides päivä lokakuuta. Eivät malta olla lellimättä meikäläistä, Mika ja kumppanit.
Valle-koira
Loading ...
