Lukuaika: Fugesingersin kupliva show ihastutti

Fugesingersin kupliva show ihastutti

Fugesingers lauluryhmän uuden shown ensi ilta oli keskiviikkona hotelli Las Palmerasin España salissa. Paikalla oli useita satoja suomalaisia.

Show on saanut aiheellisesti nimekseen Laulusta kuplien. Niin monipuolinen ja moniulotteinen esitys oli, että kupliva on ainoa oikea adjektiivi kuvaamaan sitä.

Ultra Bran Savanni nukahtaa kappaleessa Fugesingers pukeutui asianmukaisesti keltaisiin sadetakkeihin.

Aivan loppuunmyyty hotellin konserttisali ei ollut, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Väkeä oli paljon, ja yleisö eli hyvin mukana Fugesingersin esityksessä.

Show koostui sekä suomalaisista että kansainvälisistä kappaleista. Suurin osa oli yleisön hyvin tuntemia tuttuja lauluja, mutta seassa oli myös yllätyksiä. Kuultiinpa konsertissa myös Kari ”Kapu” Alajuuman itse säveltämä ja sanoittama kappale kaksilahkeisista.

- Mainos -

Esityksessä nähtiin ja kuultiin upeita soolonumeroita, mutta enimmän osan aikaa koko yli kymmenpäinen joukko oli lavalla ja lauloi yhdessä.

Erja Siljamon tulkitsema California Dreamin´oli yksi illan kohokohdista. Siinä kuultiin myös upeita stemmoja.

Jos jotain kysymyksiä tai kritiikkiä täytyy nostaa esiin, ryhmässä vallitsee lievä epätasapaino nais- ja mieslaulajien välillä. Naisista löytyy upeisiin yksilösuorituksiin ja kauniisiin taustakuoroihin pystyviä laulajia, miesten laulutaso ei yllä ihan samalle rimalle. Toisaalta miesten heittäytyminen ja eläytyminen korvasi hyvin sen, mikä nuoteissa meni pieleen.

Fugesingersin show keräsi runsaslukuisen yleisön hotelli Las Palmerasiin.
Kapu Ajajuuma vauhdissa. Kapellimestarilta irtosi muutama mehevä kitarasoolokin illan edetessä.

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen Kuvat: Teemu Laitinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...