Fuengirolassa on vähiten alkuperäisasukkaita koko Espanjassa

Fuengirolan asukkaista häviävän pieni osa on syntyperäisiä fuengirolalaisia, tai edes Málagan maakunnassa syntyneitä.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Fuengirolan upeat rannat houkuttelevat sekä turisteja että ulkomaalaisia asukkaita. Kumpikin ilmiö lisää muiden kuin syntyperäisten malagalaisten osuutta väestössä.

Kaikista Espanjan kaupungeista Fuengirolassa on vähiten syntyperäisiä paikallisia asukkaita. Espanjan tilastokeskuksen INE:n (Instituto Nacional de Estadística) tilaston mukaan Fuengirolan kaupungin virallisista asukkaista vain 16% on syntynyt Málagan maakunnassa. Luku on pienin koko Espanjassa.

Alhainen paikallisen väestön osuus ei tietenkään tarkoita sitä, että valtaosa asukkaista olisi ulkomaalaisia, vaikka heitäkin on paljon. Fuengirolan noin 86.000 asukkaasta reilusti yli puolet on edelleen espanjalaisia. Toisin sanoen suurin yksittäin ryhmä Fuengirolan asukkaista ovat muulta Espanjasta kaupunkiin muuttaneet.

Paljon brittejä ja suomalaisia

Fuengirolassa asuu kuitenkin myös erittäin paljon ulkomaalaisia. Itse asiassa kaupungin asukkaista ulkomaalaisia on noin 44 prosenttia. Kaupungin oman tiedotteen mukaan Fuengirolassa asuu virallisesti kirjautuneena peräti 142 eri maan kansalaisia.

- Mainos -

Eniten ulkomaalaisasukkaissa on brittejä, joita on 17% Fuengirolan asukkaista. Seuraavina ovat suomalaiset, marokkolaiset, ruotsalaiset ja italialaiset.

Taustalla voimakas kasvu

Muualta kuin Málagasta kotoisin olevien suurta osuutta väestöstä selittää epäilemättä useampikin tekijä, mutta yksi keskeisistä on tietysti sekä turismin kasvu että ulkomaalaisten voimakas muuttointo alueelle. Molemmat ilmiöt ovat omiaan lisäämään työpaikkojen tarjontaa, joka puolestaan vetää puoleensa muualta Espanjasta muuttavia.

Fuengirolan väkiluku on yli kaksinkertaistunut 30 vuodessa.

Fuengirolan asukasluku on viimeisen 30 vuoden aikana yli kaksinkertaistunut noin 42.000:sta noin 86.000:een. Jokainen ymmärtää, ettei sellainen kasvu tule pelkästään synnytysosaston kautta.

Aurinkorannikon yhteinen ilmiö

Niinpä ei olekaan suuri yllätys, että Aurinkorannikon muissa kaupungeissa, joissa samat lainalaisuudet pätevät, väestön rakenne on pitkälti saman suuntainen kuin Fuengirolassa.

Myös Benalmádena, Torremolinos ja Málagan itäpuolella sijaitseva Rincón de la Victoria ovat niiden kymmenen espanjalaisen kaupungin joukossa, joissa on vähiten alkuperäisasukkaita. Eikä Mijas paljon rivistä poikkea, se on koko Espanjan osalta sijalla 17.

Prosenttiosuuksin vertaillen Aurinkorannikon kaupunkien alkuperäisasukkaiden osuudet ovat: Fuengirola 16% (koko maan sijalla 1), Benalmádena 18% (sijalla 7), Torremolinos 18% (sijalla 9) Rincón de la Victoria 19% (sijalla 10) ja Mijas 20% (sijalla 17).

Maakunnan pääkaupungissa Málagassa syntyperäiset asukkaat ovat edelleen enemmistössä.

- Mainos -

Maakunnan pääkaupungissa Málagassa väestönrakenne on vielä hyvinkin toisenlainen. Siellä maakunnassa syntyneitä asukkaita on 64% väestöstä. Se on jopa selvästi enemmän kuin esimerkiksi pääkaupungissa Madridissa, missä oman maakunnan syntyperäisiä asukkaita on noin puolet väestöstä.

Jaa tämä artikkeli
2 kommenttia
  • Minua ei kiinnosta fuengirola yleensä kattelen olen käynyt paikoissa jossa on vähemmän hälinää. Mutta minulle on kotimani matkailu parasta eli kotimani on Ruotsi.

    • Mua taas ei saisi sitten millään matkailemaan ruotsiin, kielikin on hankala ja erikoinen. samalta näyttää kuin suomessa. aurinkorannikolle taas annan suitsutusta!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *