Fuengirolan ja minun ensikohtaaminen

Ensikohtaamiset jäävät aina mieleen. Muistan, kun pienenä koululaisena saavuin ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Muistojeni monumentteja olivat Hotelli Marski, oikojahammaslääkärin vastaanotto Etelä-Espalla sekä Mikonkadun Carrolsin kalahampurilaiset.

Marskista olin kuullut koko lapsuuteni, sillä siellä oleva M-Klubi oli ollut isäni suosikkipaikka koko hänen nuoren aikuisuutensa. Helsinki ja sen ydin teki minuun suuren vaikutuksen. Myöhemmin suuntasinkin aina Helsingin ytimeen.

Etelä-Espanjaan tutustuin oikeasti vasta 2000-luvun alussa. Lapsuudessani olin viettänyt aikaa Costa Blancalla, mutta Aurinkorannikko oli minulle tuntematon tuttavuus.

Muistan hyvin entisen pomoni, elokuvatuottaja Pekka Konttorin kehotuksen minua muuttamaan sinne. En olisi ehkä mahtunut hänen reviireilleen Mallorcalle Palman kaupunkiin. Tai sitten Konttori oli oikeassa Aurinkorannikon laajoista business-mahdollisuuksista.

Vuosituhannen alun eräs heinäkuu oli tuhoisan kuuma. Olin viettänyt Andalusian sisämaassa jo kuukauden. Oli pakko päästä rannikolle vilvoittelemaan.

Sattumoisin booking.com -sovelluksessa oli vapaana viikko Gardenia Park -hotellissa. Hotelli kuulosti ja näytti sovelluksessa ok:lta ja hinta oli kohdillaan. Autoni nokka kääntyi silloin alas Fuengirolaan. Silloin saavuin ensimmäistä kertaa A7-tien sisäpuolelle Fuengirolan kaupunkiin.

Kaupungista en tiennyt mitään muuta, kun sen olevan suomalaisten suosiossa. Hotellista oli huikeat näkymät Välimerelle, allasalue oli täynnä englantilaisia all inclusive -juomat kädessään ja parkkipaikkoja oli todella nihkeästi saatavilla. Nuo olivat minun ensimmäiset Fuengirolan kokemukseni. Olin päässyt totuuden jäljille.

Tuon rantaviikon aikana minulle ei selvinnyt Fuengirolan todellinen luonne. En löytänyt oikeita paikkoja, enkä osannut hahmottaa edes kaupungin keskustaa. Luulin keskustan olevan Pyr –hotellin kulmalla olevan karusellin luona.

Ajattelin kaupunkia aika tylsäksi. Fuengirolan Plaza de la Constitution, pääpostin takana oleva tapas-aukio Plaza de la Chinoros ja kaikki Los Bolichesin pikkukadut eivät avautuneet minulle tuona aikana. Olin lomalla.

Katselin merta ja uin englantilaisten kanssa. Iltaisin vaelsin kilometrejä London Pubiin ja takaisin. Matka ei ollut pitkä lomalaiselle. Olin oikea turisti turistin aivoilla varustettuna.

Tänä päivänä Fuengirola on minulle jotain aivan muuta. Se on kansainvälinen kaupunki, jossa asuu 54 eri kansallisuutta. Se tarjoaa minulle elantoni. Se on toimintani keskus.

Sieltä on helppo lähteä ja sinne on mukava palata. Fuengirolassa on kaikille kaikkea. Minulle kaupunki tarjoaa runsaasti ystäviä, asiakkaita ja elettävää elämää.

Fuengirola ei ole enää se ensikohtaamiseni paikka, johon tutustuin lähes 15 vuotta sitten. En voi olla enää turisti enkä ajatella turistin aivoilla.

Markus Aho

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (19)
  • Mielenkiintoinen (8)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)