Flamencon koputuksiin koukussa Calle Capitanilla

Kuva: Markus Aho

Olen nyt seurannut useiden viikkojen ajan flamencoa, tuota eriskummallista andalusialaista kansantanssia ja –musiikkia.

Sen maaginen tempo ja hurjat koputussarjat ovat iskostuneet päähäni. Välillä jopa Mecadonan kauppajonossa huomaan liikehtiväni flamencon iskujen tahdissa. Flamenco on tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

Pieni Frame Galleria on keskiviikkoisin ollut flamencon mekka. Zambra Duo on tanssinut, laulanut ja soittanut tuon koukuttavan flamencon eri tyylilajeja. Se on rankkaa hommaa.

Hiki virtaa ja sen tuntevat myös katsojatkin. Pienen gallerian ilmastoinnin tulee pauhata täysillä. Tuleva pitkä kuuma kesä tekee siitä vieläkin kuumemman ja intohimoisemman.

Framen katu, Calle Capitan on Fuengirolan keskustan sisällä. Se on aivan lähellä kaikkea, mutta samalla piilossa. Tämä eriskummallinen katu on ollut flamenco-liikkeiden ja –tablaoiden suosiossa eri vuosikymmenet.

Nyt sieltä voi löytää mielenkiintoisia ravintoloita, espanjalaisten suosimia yöbaareja ja taideliikkeitä. Framen paikallakin oli kolmekymmentä vuotta sitten flamenco –tablao ja sittemmin muun muassa Fuengirolan kaupunginisien salainen pokeriluola. Se on oikea paikka nyt flamencolle.

Olen aina ihmetellyt suomalaisia ja flamencoa. En tunne yhtään espanjalaista, joka olisi kiinnostunut tanhuamisesta tai Suomi-polkasta. Suomalaiset flamencotanssijat ovat maailman huippuja ja tekevät sitä ammatikseen.

Kaari Martin, Katja Lunden, Emilia Aho ja meille aurinkorannikkolaisille tuttu Marianna Stråhlmann ovat juuri näitä. Ja mitä parasta, he ovat kuin hyvä viini. Kehittyvät vuosien saatossa. Eikä eläkeikää tarvitse pelätä.

Perinteet kiinnostavat minua. Flamencon visuaalinen maailma mustalaisromantiikalla höystettynä viehättää. Näyttävät mekot, paksut, hyvin laskeutuvat huivit, kastanjetit ja ennen kaikkea viuhkat ovat kaukana tästä appsien täyttämästä maailmasta.

Harmikseni löysin kuitenkin Apple Storesta yhden Flamenco-aiheisen appsin. Siinä opetetaan Flamencon askelia. Ilman hikeä, tunnetta ja intohimoa. Maailma muuttuu, mutta flamencon ydin säilyy.

Markus aho

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (13)
  • Erinomainen (12)
  • Hyödyllinen (6)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)