torstai, maalis 28, 2024

Espanjan uutiskatsaus 4.2.2020

 

Espanjan on lyönyt seitsemättä vuotta putkeen turistiennätyksensä jälleen uusiksi. Vuonna 2019 massa kävi yhteensä 83,7 miljoonaa turistia, jotka käyttivät maan palveluita noin 92,3 miljardin euron edestä. Turistien määrä kasvoi edellisvuodesta reilun prosentin ja palveluiden euromääräinen käyttö noin 2,8 prosenttia.

Suomalais-espanjalaisen yhteistyöhankkeen seurauksena kehitetty robottibussi on valittu suuressa robottibussiprojekti: Fabuloksessa viimeiseen vaiheeseen, jossa useissa Euroopan kaupungeissa testataan eri valmistajien robottibusseja tulevaisuuden liikennettä varten.

Uuden minipalkan myötä monet yritykset ovat joutuneet uusimaan palkkaustaan ja osa maksaakin työntekijöilleen yli minimipalkan. Monien alojen minimipalkat ovat toki suurempia kuin minimipalkka mutta monella alalla palkka on hyvin lähellä minimiä. Esimerkiksi yksi Espanjan suuri tavarataloketju Primark julkisti maksavansa vastedes työntekijöilleen 1020 euroa kuukaudessa.

- Mainos -

Kommentti: Uusi minipalkka nousi taannehtivasti vuoden alusta 5,5% ja on nyt 950 euroa kuussa. Todellisuudessa summa on hieman suurempi, sillä Espanjan poikkeavasta käytännöstä verrattuna Suomeen palkka maksetaan 14 kertaa vuodessa. Näin vuotuinen minimipalkka on 13.300 euroa.

Aurinkorannikolla huumeita pyörittävät muutkin kuin suomalaiset, vaikka Suomen keltaisen lehdistön uutisoinneista voisikin joskus saada sen kuvan. Uusimmassa huumeratsiassa (Operaatio Mocy) pidätettiin 40 henkilöä Aurinkorannikolla ja muualla Espanjassa. Kiinniotto-operaatioon ja tutkintaan osallistui tietojen mukaan jopa yli 500 viranomaista, joten vaikuttaa siltä, että asiaan panostetaan.

Kommentti: Mietelauseena asiaan ja Suomeen liittyen: Suomessa annetaan Espanjaan verrattuna hyvin lyhyitä tuomioita rikoksiin liittyen, joka osaltaan ruuhkauttaa oikeuslaitosten käsittelyjä jopa siten, että ilmiön on todettu olevan jopa kv. säännösten vastaista. Em. käsittelyistä hyötyy kuitenkin eräs ammattiryhmä rahallisesti rikollisiakin huomattavasti enemmän, jolla olisi kuitenkin ammattikuntansa puolesta mahdollisuus muuttaa lakeja siten, että tuomiot pitenisivät. Näin ei kuitenkaan ole tehty. Miksiköhän….

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...