Eduskunta hyväksyi kansaneläkkeiden leikkaukset – valtaosalla tulot pienenevät alle 200 euroa kuukaudessa

Kohuttu eläkepäätös on nuijittu nyt Suomessa läpi. Espanjassa ja muualla ulkomailla asuville suomalaisille lähetetään päätöksiä etuuden lakkaamisesta tammikuun alusta 2025 lukien. 

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
5 min lukuaika
Helmikuussa 2025 voimaantulevan muutoksen myötä kansaneläkettä maksetaan vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille. Kuvituskuva.

Eduskunta on hyväksynyt 11. joulukuuta lakiesityksen, jonka tarkoituksena on muuttaa kansaneläke Euroopan unionin sosiaaliturva-asetuksen mukaiseksi vähimmäiseläkkeeksi. Muutoksen myötä kansaneläkettä maksetaan vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille.

Nyt on siis varmaa, että Kela ei enää maksa kansaneläkkeenä maksettavia vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä muissa EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa asuville eläkkeensaajille 1.2.2025 alkaen.

Muutos voi vaikuttaa myös siihen, siihen, mikä maa on vastuussa näiden asiakkaiden sairaanhoidon kustannuksista. Lisäksi muutoksella voi olla vaikutuksia vammaistukiin, perhe-etuuksiin ja lapsikorotukseen. 

On hyvä ymmärtää, että tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana voi edelleen saada kansaneläkettä – esimerkiksi muutaman talvikuukauden Fuengirolassa viettämisen aikana. Muutos ei koske perhe-eläkkeitä eli leskeneläkettä ja lapseneläkettä. Niitä maksetaan edelleen EU- ja Eta-maihin, Sveitsiin ja Isoon-Britanniaan. 

- Mainos -

Muutos ei myöskään vaikuta sosiaaliturvasopimuksiin eli Kela maksaa sopimukseen kuuluvia eläkkeitä tietyin edellytyksin edelleen Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Israeliin, Chileen ja Australiaan.  

Työeläkelaitokset jatkavat työeläkkeiden maksua ulkomaille.  

Lue myös: Espanjassa asuva invalidi Maarit, 51, aloitti nälkälakon Suomen kansaneläkeleikkauksia vastaan

Päätökset alkavat tulla tammikuun alusta alkaen

Asiakkaan ei tarvitse olla Kelaan yhteydessä muutoksen takia. Ulkomailla asuville asiakkaille lähetetään päätöksiä etuuden lakkaamisesta tammikuun alusta lukien. 

– Kela ei osaa sanoa, voiko eläkkeensaajalla olla oikeus johonkin etuuteen asuinmaastaan, kun kansaneläkkeen maksu Suomesta päättyy. Suomessa asuvien asiakkaiden ei myöskään tarvitse olla Kelaan yhteydessä eläkkeen uudelleenlaskentaa varten, etuuspäällikkö Päivi Kuivasniemi sanoo. 

Eläkettä ei makseta EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuvalle kansaneläkkeen saajalle, vaikka etuuden maksutili olisi suomalainen.  

Kansaneläke turvaa perustoimeentulon, jos työeläke on jäänyt pieneksi tai sitä ei ole kertynyt ollenkaan. Eläketurvakeskuksen mukaan noin 26.000 ulkomailla asuvaa suomalaista sai kansaneläkettä vuonna 2023. Espanjassa heitä asuu 560.

Arvion mukaan EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa asuvista kansaneläkkeen saajista 81 prosentilla, eli vajaalla 20.000 henkilöllä, eläketulot pienenevät muutoksen myötä alle 200 euroa kuukaudessa. Noin 4.500 kansaneläkkeen saajan eläketulot pienenevät yli 200 euroa kuukaudessa.   

- Mainos -

Kansaneläkkeen uudelleenlaskennan vähimmäiseläkkeenä on arvioitu koskevan enimmillään noin 32 000:ta Suomessa asuvaa kansaneläkkeen saajaa, jotka ovat aiemmin työskennelleet tai asuneet EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa. Kansaneläkkeen määrä voi joko nousta tai laskea, tapauksesta riippuen. Määrän muutos voi näillä asiakkailla vaikuttaa myös eläkkeensaajan asumistukeen ja takuueläkkeeseen.

Muutoksen taustalla on EU-tuomioistuimen päätös vuodelta 2017. Päätöksen myötä Ruotsin takuueläkkeestä tuli sosiaaliturva-asetuksen mukainen vähimmäisetuus. Ruotsi lakkautti takuueläkkeen maksamisen pysyvästi ulkomailla asuville henkilöille vuoden 2023 alusta alkaen.

Suomessa vastaava muutos toteutetaan nyt lakimuutoksella. Muutoksella tavoitellaan 38 miljoonan euron vuosittaista valtiontalouden säästöä.    

Lue myös: Eläkeleikkaus hautasi Caritan, 73, Espanja-haaveen: ”Minua on kehotettu myymään itseäni”

Muutos vaikuttaa sairaanhoidon kustannusvastuuseen 

Jos asiakas on saanut Suomesta ainoastaan kansaneläkettä ja eläkkeen maksu lopetetaan, Suomi ei enää vastaa toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuvan asiakkaan eikä hänen kyseisessä maassa asuvan perheenjäsenensä sairaanhoidon kustannuksista.

Kela tiedottaa, että Suomesta myönnetty hoito-oikeustodistus S1- tai E121 perutaan. Asiakas ei myöskään voi enää käyttää Suomen myöntämää eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Hoito-oikeus päättyy myös siinä tapauksessa, kun Suomi on vastannut sairaanhoidon kustannuksista sen perusteella, että asiakkaan puoliso saa ainoastaan kansaneläkettä Suomesta.

Jos asiakas tai hänen perheenjäsenensä saa Suomesta työeläkettä, Suomi vastaa jatkossakin sairaanhoidon kustannuksista asuinmaassa. 

Vaikutuksia hoitotukeen, perhe-etuuksiin ja lapsikorotukseen

Jos toisessa EU- tai Eta-massa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuva asiakas on saanut Suomesta ainoastaan kansaneläkettä, myös oikeus eläkettä saavan hoitotukeen päättyy. Jos asiakas saa Suomesta työeläkettä, hänellä on jatkossakin oikeus eläkettä saavan hoitotukeen. 

- Mainos -

Jos toisessa EU- tai Eta-massa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuvan asiakkaan lapsilisä tai lastenhoidon tuki on maksussa Suomesta pelkän kansaneläkkeen perusteella, etuusoikeus päättyy kansaneläkkeen päättyessä. 

Jos vanhempainpäiväraha on maksussa Suomesta, päivärahajakso maksetaan loppuun saakka, mutta uuteen jaksoon ei enää ole oikeutta. 

Jos toisessa EU- tai Eta-massa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuva asiakas on saanut lapsikorotusta ainoastaan kansaneläkkeen perusteella, hänen saamansa lapsikorotus lakkaa.

Lue myös: HS: Liisa, 79, menettää kansaneläkkeensä ja kotinsa Málagassa – ”sairaita mummeleita haetaan väkisin Suomeen”

Vähimmäiseläke voidaan laskea uudelleen

Jos Suomessa asuva asiakas on aiemmin asunut tai työskennellyt toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa, hänen kansaneläkettään pidetään jatkossa vähimmäiseläkkeenä. Siksi eläkkeen määrä lasketaan uudestaan vähimmäiseläkkeenä siinä vaiheessa, kun kansaneläke tarkistetaan seuraavan kerran esimerkiksi määräaikaistarkistuksen tai perhesuhteiden muutoksen myötä.

Jos kansaneläkkeen määrä muuttuu, sillä voi olla vaikutusta myös näiden asiakkaiden saaman eläkkeensaajan asumistuen ja takuueläkkeen määrään.

Jos asiakas muuttaa vakinaisesti toiseen EU- tai Eta-maahan, Sveitsiin tai Isoon-Britanniaan lakimuutoksen jälkeen, kansaneläkkeen maksaminen päättyy muuttoa seuraavan kuukauden alusta. Muutos ei koske perhe-eläkkeitä eli leskeneläkettä ja lapseneläkettä. Muutos ei vaikuta myöskään työeläkkeiden maksamiseen ulkomaille. Suomen kustannusvastuu henkilön sairaanhoidon kustannuksista päättyy muuttopäivään, jos asiakas on saanut Suomesta ainoastaan kansaneläkettä. 

Jaa tämä artikkeli
2 kommenttia
  • Ulkomailla asuvat eivät ole ehkä kartalla,että kaikkia vastikettomia etuuksia leikataan,siis myös heiltä.
    Etuus jota ei ole itse työllään ansainnut maksetaan mm valtion verotuloilla.
    Suomessa on erittäin rajut muutokset joka saralla,kaikilta sairailta,ja myös heikompiosaisilta nyt vähenetää joka suhteessa.
    Ei auta nälkälakot,tai kotimaahan paluu kun täällä on se nälkä ilman lakkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *