Andy McCoy ja Pauli Hanhiniemi. Kaksi suomalaista kohta kuusikymppistä miestä. Muusikoita ja laulunkirjoittajia molemmat. Genrekin suunnilleen sama. Miehemme ovat maalta kotoisin. Molemmat kuluvalla viikolla keikalla Fuengirolassa ja keikat käytännössä loppuunmyytyjä.
Entäpä sitten miesten eroavaisuudet. Ilmeisin ero liittynee ulkoiseen habitukseen. Toinen on pöyhkeilevä rokkikukko meikattuine silmineen ja boheemeine huivivirityksineen. Toinen on ruutupaitaan pukeutuva jokamies, aina kohtelias ja hyväntuulinen.
Toinen herroista kävi suuren maailmanmenestyksen porteilla. Edelleen hän nauttii suurta kulttitähden mainetta pitkin maailmaa. Toinen on valinnut kohderyhmäkseen suomalaiset, jo laulujen kielivalinta on rajannut kohderyhmän pienemmäksi.
Otetaan esille vielä yksi yhdistävä tekijä. Molemmat ovat kirjoittaneet, levyttäneet ja esittäneet musiikkia, joka on jättänyt ison jäljen suomalaisen populaarikulttuurin historiaan.
Toisen suomenkieliset tekstit ovat jäsentäneet monen elämää. Niiden arkiset kuvaukset vaikkapa pahanmakuisesta aamusavukkeesta tai omista mokailuista ovat olleet sellaisia, joihin on helppo samaistua. Suomen kieli on hänelle työkalu, jonka hän tuntee ja jota hän osaa käyttää suvereenisti. Hanhiniemen tekstit jäävät elämään pitkään senkin jälkeen, kun ruutupaita on lopullisesti ripustettu naulaan.
Toinen avasi suomalaiselle rock-musiikille väylät maailmalle. Ilman McCoyn ja Hanoi Rocksin uurastusta kansainvälisillä markkinoilla Ville Valon, Nightwishin tai Rasmuksen tie olisi ollut paljon kivikkoisempi. Laulunkirjoittajana McCoy on lahjakkuus. Hänen melodiantajunsa ja populaarimusiikin perinteen luova hyödyntäminen ovat tuottaneet hämmästyttävän hienoja kertosäkeitä.
Emme me kaikki suomalaiset ole samanlaisia. Siinä lienee pienen kansan rikkaus. Tämän kirjoituksen päähenkilöt ovat elävä todiste siitä.
Hienoja miehiä molemmat. Aika velikultia.
Pääkirjoitus
Loading ...
