Elämä on helppoa ja mukavaa, kun saa istua sohvalla viinilasillisen ja perunalastupussin kanssa. Voi antaa ajatusten lentää vapaasti ilman haasteita ja ongelmia. Olla toisin sanoen sillä ihanalla elämän mukavuusalueella.
Aivan ihanaa olisi, jos tämä olotila ilman minkäänlaisia ongelmia ja ratkaistavia asioita voisi jatkua loputtomiin. Elämä olisi sitä niin sanottua eläkeläisen elämää, jossa olisi oikeus vain nauttia raskaiden työvuosien hedelmistä.
Mutta nyt stop. Jos oikeasti jämähdämme paikoillemme ja elämme vain tuolla elämän mukavuusalueella, aivomme ja kognitiiviset kykymme surkastuisivat samaa tahtia kun vyötärönympäryksemme kasvaisi viinin ja rasvaisten perunalastujen tuottamasta ylimääräisestä energiasta.
Aivomme ovat kuin lihas, ne surkastuvat ja menettävät toimintakykyään ilman säännöllistä harjoittamista. Kun liikunta ja ravinto pitävät yllä kehomme hyvinvointia, haasteiden ja ongelmien ratkaiseminen ovat aivojemme liikuntaa ja ravintoa.
Yksi parhaimmista keinoista haastaa ja ravita omia aivojamme on opiskella uusia asioita ja siten viedä elämä pois siltä ihanalta mukavuusalueelta. Siinä missä sanonnan mukaan elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolella, myös oppiminen ja kehittyminen tapahtuu siellä.
Oppimisprosessia tukee oppimiskokemuksen jakaminen toisten opiskelijoiden kanssa, koska ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen ja jaetut kokemukset ovat tärkeässä asemassa oppimisessa. Oleellista ei ole opiskelun tavoitteellisuus, tärkeintä on tarjota haasteita ajattelulle.
Sosiaalisten suhteiden näkökulmasta puhdas kerhotoiminta on erinomaista ajatellen ihmisen psyykkistä hyvinvointia, mutta ilman uuden oppimisen haastetta kerhotoiminta ei aivojen ja kognitiivisten kykyjemme kehittymisen kannalta tarjoa riittävästi haastetta.
Loading ...
