Los Pacosin uusi ravintolahelmi Bien Frito

Los Pacosiin avattiin viime kesänä tasokas, aivan uudenlaisella ruokakonseptilla toimiva Bien Frito - ravintola. Kaiken ruoanlaiton perustana Bien Fritossa on laadukas oliiviöljy.

Antti Pekkarinen
Antti Pekkarinen
4 min lukuaika

-Ihmisiä on ihmetyttänyt, kun mainostamme terveellistä ruokaa, vaikka ravintolan nimi viittaa vahvasti friteerattuun ruokaan. Juju on juuri siinä, että ainoa rasva mitä käytämme, on laadukasta extra virgen oliiviöljyä. Vaikka osa ruoasta on uppopaistettua, puhdas oliiviöljy takaa terveellisyyden, tarjoilija Michael Burns kertoo.

Väittäisin, että makuyhdistelmä oli mielenkiintoisin, mihin olen moneen vuoteen törmännytAntti Pekkarinen

Eikä ravintolan käytössä ole vain yhden merkkistä öljyä, avokeittiön yläpuolella on pitkä rivi öljypulloja. Pääkokki on miettinyt konseptin tarkkaan ja jokaisen ruokalajin valmistuksessa käytetään juuri siihen parhaiten sopivaa öljyä.

Jaettavia naposteluruokia

Bien Frito tarjoaa laadukasta ja terveellistä ruokaa. Sen lisäksi ruoka on suunniteltu niin, että siitä nautitaan yhdessä. Suurin osa annoksista on tehty jaettaviksi. Näin ollen jokainen seurueen jäsen pääsee maistamaan useita herkullisia makuja.

Testiryhmämme aloitti maistelun annoksella, jonka nimi on Buñuelos de feria con parmesano, anis y jugo trufado. Suupaloina napsittavien palleroiden makumaailma on kiehtova. Aniksen ja tryffelin liitto on jotain aivan uutta ja maistuvaa. Näistä palleroista jäi kielen päälle jälkimaku, joka vielä kehittyi suussa nielaisujen jälkeen. Vähän kuten hyvät viinitkin maistuvat suussa pitkään nielaisun jälkeen. Väittäisin, että makuyhdistelmä oli mielenkiintoisin, mihin olen moneen vuoteen törmännyt. Ja mielenkiintoinen tarkoittaa tällä kertaa hyvää.

Anis ja tryffeli, uskomattoman toimiva makuliitto.

- Mainos -

Seuraavakin ruoka oli suupaloiksi rakennettu. Tällä kertaa oli kyseessä oliivikroketit, jotka oli kruunattu mausteisesta makkarasta tehdyllä tartarilla. Jälleen kerran uusia makuja, ja erittäin vahvoja sellaisia. Oliivin maku on voimakas ja sitä ryydittää tartarin sopiva tulisuus. Tämä oli vaimoni suosikki kaikista maistamistamme herkuista.

Vahvan makuiset oliivipallerot ovat suosittuja ravintolassa.

Ennen tukevampiin pääruokiin siirtymistä maistoimme vielä mainioita dumplingeja, eli ravulla ja possulla täytettyjä nyyttejä.

Tuhtia talviruokaa

Alkunaposteltavien jälkeen pöytään tuli kodikkaan näköinen kattila, jossa näytti olevan nyhtöpossua ja perunoita. Periaatteessa kyse on juuri niin yksinkertaisessa ruoasta, mutta makujen ilotulitus on melkoinen. Paistetut perunat ovat joka kodin perusruokaa mutta harvoin ne ovat niin maukkaita kuin Bien Fritossa. En edes lähde arvailemaan millä mausteilla tästä simppelistä possun ja perunan liitosta on saatu niin moniulotteisen makuista. Ravintolan keittiössä tunnetaan selvästi mausteet, maut ja niiden pienetkin nyanssit.

Nyhtöpossua ja paistettuja perunoita. Makumaailma yllättää positiivisesti.

Mustekala-annos oli kevyesti oliiviöljyssä fritattuja lonkeroita, kurpitsa romescua sekä soijan ja sitrushedelmien yhdistelmää eli ponzu-kastiketta. Ihanan pehmeää mustekalaa ja jokainen aterian elementti tuki toisiaan.

Mustekala on saanut tumman pinnan oliiviöljyfriteerauksessa.

Jälkkäriksi nautimme vielä Málagan köyhät ritarit, eli Torrijan. Lisukkeena oli mukavan makeaa mango-oliiviöljyjogurttia.

Palvelu pelaa

Bien Friton henkilökunta on selvästi kokeneita ammattilaisia. Heiltä ei jää huomaamatta asiakkaiden tarpeet ja he esittelevät mieluusti ruokalistan antimia.

LUE MYÖS: https://fuengirola.fi/tuhtia-kasvisruokaa-vegetaliasta/

Bien Fritossa kannattaa rohkeasti kysyä, mitä mikäkin ruoka on. Ravintolan konsepti poikkeaa merkittävästi perinteisistä ravintoloista, joten kysymällä löytää helposti omat suosikkinsa. Tosin me annoimme henkilökunnalle vapaat kädet tuoda mitä haluavat ja kaikki annokset olivat lähes täysosumia.

- Mainos -

Henkilökunta on pääosin espanjalaista, mutta he kaikki tuntuvat puhuvan ainakin kohtuullista englantia. Tarjoilija Michael Burnsin toinen äidinkieli on englanti, joten hänen kanssaan vaikeammatkin kysymykset ratkeavat sujuvasti.

Tarjoilija Michael Burns kertoo mieluusti Bien Friton erikoisuuksista.

Bien Frito on mainio lisä Los Pacosin ravintolatarjontaan. Ravintola on niin laadukas ja omaperäinen, että sen olettaisi sijaitsevan kalliilla alueella kaupungin keskustassa. Pacosissa asuvien kannattaa käydä kotiravintolassaan, se voi olla vaikka uusi alku uudelle ravintolabuumille Los Pacosissa.

Bien Frito löydyy helposti. Osoite on Avenida Los Pacos 15, Covirania ja Victoria baria vastapäätä.

Kymmeniä erilaisia oliiviöljyjä keittiön ylähyllyllä.

- Mainos -

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *