Viihde vetää Aurinkorannikolla – lisäkeikkoja huippuartisteille

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Pepe Willberg esiintyy tänä keväänä pianon, sellon ja viulun säestyksellä. Ohjelmistossa ovat isot Pepen hitit ja lisäksi muutama operetti ja ikivihreä.

Aurinkorannikon suomalaiset ovat liikkuvaa väkeä. Kun järjestetään kiinnostavia tilaisuuksia, osanotto on runsasta. Moneen kevään esitykseen on buukattu lisäkeikka, koska väkeä on tulossa niin paljon.

Ainakin tulevan viikonlopun Tomi Metsäketo myi ensimmäisen keikkansa alkuviikosta loppuun. Perjantain lisäksi hän esiintyy myös lauantaina. Danny & Erika oli heti myyntiin tultuaan valtava hitti. Lauantai 9.3. on käytännössä loppuunmyyty ja sunnuntainakin alkaa olla ahdasta. Tästä johtuen he esiintyvät myös maanantaina 11.3. Sama tilanne näyttää olevan myös Pepe Willbergin kanssa. Mies esiintyy tällä kertaa sellon, pianon ja viulun säestyksellä. Hieman erilaiseen konserttiin liput ovat käyneet hyvin kaupaksi, joten kolmas keikka lauantaille 16.3. tuli myyntiin tiistaina. Kaikki edellä mainitut esiintymiset tapahtuvat Ravintola Kukossa ja lippuja niihin saa Centro Finlandian Infosta.

Lisää keikkoja: http://www.kukkorestaurante.com/fi/tapahtumat/tapahtumakalenteri/

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa