Uutiset

Kalle Jokinen Fuengirolassa: Eläkeläisille oma kulutusindeksi

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Kokoomuksen eduskuntaryhmän pj. Kalle Jokinen piti sunnuntaina yleisötilaisuuden Nuriasolissa Fuengirolassa. Politiikka kiinnostaa, vaikka samaan aikaan hiihdettiin suomalaislajeja MM-kisoissa, paikalla on oli noin sata kuulijaa.

-Jos Espanjasta löytyy hyvä työpaikka ja ihminen viihtyy täällä se on hyvä. Ajatukseni lähtee siitä, että yksilö saa tehdä valintoja mahdollisimman vapaasti. Toisaalta Suomen pitäisi pystyä olemaan riittävän kilpailukykyinen, ettei suomalaisten yritysten tarvitsisi perustaa runsaasti toimipisteitä ulkomaille.

-Jos Espanjasta löytyy hyvä työpaikka ja ihminen viihtyy täällä se on hyvä. Ajatukseni lähtee siitä, että yksilö saa tehdä valintoja mahdollisimman vapaasti. Toisaalta Suomen pitäisi pystyä olemaan riittävän kilpailukykyinen, ettei suomalaisten yritysten tarvitsisi perustaa runsaasti toimipisteitä ulkomaille.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ei arvostele ulkomaille siirtyviä ihmisiä tai yrityksiä.

-Minusta on pelkästään positiivista, että ihminen, varsinkin nuori viettää jonkin aikaa elämästään ulkomailla. Olisi kuitenkin toivottavaa, että yksilö jossain vaiheessa palaisi Suomeen ja antaisi ulkomailla hankitun kokemuksensa ja osaamisensa isänmaan käyttöön.

Jokinen näkee työvoiman liikkuvuuden ja ihmisten vuorovaikutuksen lisääntymisen seurauksena EU:n onnistumisesta.
Suomessakin jotkin tahot herättelevät ajatuksia EU:sta eroamisesta. Asiaa perustellaan usein maahanmuuton hallinnalla ja rajojen sulkemisella. Jokinen ei näe tuollaisia ajatuksia realistisina.

-Ei meidän ole mitään järkeä lähteä Unkarin tai Puolan linjoille rakentamaan muureja rajoillemme. En usko, että kansalaiset olisivat valmiita palaamaan sellaiseen aikaan. Onhan eroaminen tietysti vaihtoehto, jonka saa kuka tahansa esittää, mutta käytännössä Suomi joutuisi irtisanoutumaan monesta muustakin kansainvälisestä sopimuksesta ja yhteisöstä. Se koituisi kaikille suomalaisille haitaksi.

Vanhuksille yksilöllinen hoiva

Jokinen on seurannut hieman tuohtuneena sitä poliittista keskustelua, jota vanhustenhuollon paljastuneista väärinkäytöksistä on seurannut.

-On ikävää, että Petteri Orpon lausunto siitä, että ihminen ei ole desimaali tulkittiin väärin. Meidän näkemyksemme on, että hoitotarve täytyy määritellä huomattavasti yksilöllisemmin, kuin että asetetaan jokin luku, vaikkapa 0,7 hoitajaa/asiakas. Hoivatakuu pitää pystyä antamaan, joku vanhus selviää tänään 0,4:llä hoitajalla, huomenna hän voi tarvita tuon 0,7 ja ensi vuonna esimerkiksi 1,2 hoitajaa hyvinvointinsa varmistamiseksi.

  Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset
Kalle Jokisen alustuksen jälkeen käytiin pitkä poliittinen keskustelu. Myös tilaisuuden loputtua ihmiset kyselivät Jokiselta monenmoisista asioista.

Eläkeasiat eivät ole aluillaan olevassa vaalitaistelussa nousseet toistaiseksi erityisen isoksi teemaksi. Jokisen mukaan juuri mikään puolue ei muutamaa yksittäistä poliitikkoa lukuun ottamatta ole enää purkamassa niin sanottua taitettua eläkeindeksiä.

-Olemme ehdottaneet, että eläkeläisille luotaisiin oma kulutusindeksi. Ikääntyneiden ihmisten kulutustottumukset ja –tarpeet poikkeavat olennaisesti nuorempien kansalaisten tarpeista. Eläkeläisten omassa indeksissä voitaisiin painottaa terveyteen ja liikenteeseen liittyviä asioita. Esimerkiksi uudenlainen viihde-elektroniikka on melko turhaa eläkeläisten kulutuskorissa. Tätä indeksimallia kannattaa viedä eteenpäin, näen sen lähinnä oikeudenmukaisuuskysymyksenä.

Esille nousseet epäkohdat vanhustenhuollossa ja niiden politisoimisella Jokinen näkee tärkeimpänä syynä kokoomuksen viimeaikaiseen gallupnotkahdukseen. Hän ei ole kuitenkaan heittänyt vielä kirvestä kaivoon, vaan uskoo edelleen, että seuraavan pääministerin nimi on Petteri Orpo.

-Hallitusneuvottelut käydään vaalien jälkeen ja ohjelmakysymykset ratkaisevat, ketä siellä istuu. Nähdäkseni tämä hallitus on onnistunut tavoitteissaan hyvin, joten samaa politiikkaa haluaisin jatkaa. Ainakaan demareiden vaaliohjelman mukaiseen hallitukseen emme lähde, sieltä on tultava pitkä tie vastaan, että yhteisymmärrys löytyy.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa