Espanjassa on vahva pyrkimys saada aikaiseksi budjetti ensi vuodelle. Tähän asti on menty vuoden 2018 talousarviolla, tosin melkoisesti soveltaen.
Aika vähissä tuntuvat olevan istuvan hallituksen keinot tasapainottaa valtiontaloutta. Hallitus esittää jättimäisten julkisten menojen kasvun rahoituskeinoiksi hyvin menestyvien yritysten ja hyvin tienaavien ihmisten verotuksen kiristämistä reippaasti.
Vaikka Espanjassa keskimäärin veroprosentit ovat esimerkiksi Suomea pienempiä, on hyvä muistaa, että myös täällä progressio on varsin jyrkkä keskituloista ylöspäin. Myös täällä yhteiskuntaa ylläpitää määrällisesti melko pieni ryhmä ihmisiä, jotka maksavat suurimman osan verokirstuun kertyvistä rahoista.
Menestyksen rankaiseminen on yksi tapa rahoittaa valtion menoja. Se ei ikävä kyllä läheskään aina ole sama asia kuin positiivisen kaiun omaava tuloerojen tasaaminen. Isoilla nettomaksajilla on mahdollisuuksia ja myös oikeuksia siirtää tulojaan ja omaisuuttaan muualle, paikallisen verokarhun ulottumattomiin. Siinä pelissä häviävät kaikki, niin ne suurituloiset kuin myös ne, joille veropotista eniten tulonsiirtoina tilitetään.
Espanjan mahdollisen budjetin toinen kulmakivi ovat EU:n antamat avustukset ja lainat. Näitä rahoja ollaan työntämässä suoraan julkisen terveydenhuollon rahoittamiseen. Siellä on koronan kaivama kuoppa, jonne voi syytää seteleitä loputtomasti. Ehkä työllistämistoimet ja talouden rattaiden korjaaminen toisi pitkäjänteisempää tulosta. Tiedä häntä. Hätä ja tarve on toki tällä hetkellä akuutti.
Lahjat, lainat ja rikkaiden verotus. Siinä pääministeri Sanchézin lääkkeet maan historian suurimman taloudellisen romahduksen portilla. Ei tarvita kovin vikkeliä hoksottimia ymmärtämään, miksi maailmalla huhutaan IMF:n pikaisesta väliintulosta tai jopa Espanjan talouden haltuunotosta.
Pääkirjoitus
Loading ...
