torstai, maalis 28, 2024

Vanessa Martín iloitsee uudesta levystään

Vanessa Martín on käyttänyt korona-ajan hyödyllisesti. Kun keväällä iski totaalinen ulkonaliikkumiskielto, Martín alkoi työstää uutta levyä. Vaikka levyn syntyajat olivat olosuhteiden puolesta synkät, kuvailee Vanessa Martín uutta levyään kuitenkin positiiviseksi.

– Levy syntyi todella paineettomasti. Olin ajatellut, etten kuitenkaan julkaise mitään uutta ennen vuotta 2021, joten aloin vain soittaa ja kirjoittaa kappaleita ilokseni. Yhtäkkiä huomasin, ettei laulujen kirjoittamisesta tullutkaan loppua, artisti kuvaili lehdistölle.

Uuden Albumin nimi on Siete veces sí. Vanessa Martínin omien sanojen mukaan levyn kappaleissa on elinvoimaa, optimismia, voimaa, syvyyttä ja läheisyyttä.

- Mainos -

Martín aloitti levytysuransa jo vuonna 2006 esikoisalbumillaan Agua. Sen jälkeen kokemus ja menestys ovat karttuneet käsi kädessä ja esimerkiksi vuonna 2016 ilmestynyt Munay myi tuplaplatinaa. Vuonna 2018 ilmestynyt Todas las mujeres que habitan en mí myi myös platinaa. Stream -palveluissa hänen kappaleitaan on kuunneltu yhteensä jo lähes 146 miljoonaa kertaa.

Vanessa Martín aikoo lähteä uuden levyn tiimoilta myös kiertueelle. Pandemiatilanne kuitenkin vaikuttaa siihen, milloin tositoimiin päästään. Tällä hetkellä suunnitelmat on tähdätty niin, että maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa kiertue voisi alkaa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...