Vasemmisto menetti vallan Andalusiassa – äärioikeisto yllätti

Andalusian parlamentti koko vaaleissa melkoisen myllerryksen

Sunnuntaina järjestettiin Andalusian maakuntahallinnon parlamenttivaalit. Ensimmäistä kertaa historiassa vasemmisto menetti yksinkertaisen enemmistön edustajapaikoista. Suurin yllättäjä vaaleissa oli ääriokeistolainen Vox –puolue, joka onnistui saamaan 12 paikkaa parlamenttiin.

Andalusia on väkimäärältään Espanjan suurin autonominen hallintoalue. Siksi sen vaaleja pidetään suuntaa näyttävinä myös muihin Espanjan vaaleihin. Ensi vuonna Espanjassa pidetään kunnallis- ja eurovaalit sekä lukuisia maakuntavaaleja. Vallassa olevan sosialistipuolue PSOE:n johtaja Pedro Sánchez katsoo Andalusian vaalitulosta varmasti huolestuneena, sosialistien tulos oli historiallisen huono, vaikka 33:lla paikallaan he säilyttivätkin isoimman puolueen aseman.

Myös toinen perinteisesti iso puolue keskusta-oikeistolainen PP menetti runsaasti ääniä. Heidän paikkamääränsä tippui seitsemällä ja on nyt 26. Tämä tulos oli odotettavissa, koska samoilla aatemarkkinoilla toimiva Ciudadanos näytti nousun merkkejä kaikissa mielipidekyselyissä. Ciudadanos petrasikin asemiaan lisäämällä edustajamääräänsä 12:lla yhteensä 21:een.

Todellisen yllätyspotin vaaleissa nappasi kansallismielinen, äärioikeistoon kuuluvaksi laskettava Vox –puolue. Ennakkokaavailussa heille odotettiin korkeintaan viittä paikkaa, mutta lopputuloksissa edustajia on 12. Ensimmäistä kertaa Espanjan demokratian aikana äärioikeistolainen ryhmittymä nousee merkittävään asemaan missään vaaleissa. Laiton maahanmuutto on ollut Vox –puolueen kantava teema vaalikampanjassa.

Vaalitulosta tarkastellessa suurin huomio on vasemmiston ikiaikaiseksi ajatellun vallan murtuminen. Se ei kuitenkaan tarkoita helppoa hallitustyöskentelyä oikeistolle, sekä PP:n että Ciudadanosin on otettava Vox mukaan neuvotteluihin ja kompromisseja on löydyttävä. Varsinkin Ciudadanosin edustama liberaali ajatusmaailma on kaukana Voxin nationalistis-konservatiivisesta arvomaailmasta.

Äänestysprosentti vaaleissa oli 58,65%, mikä oli huomattavasti edellisiä vuoden 2015 maakuntavaaleja alhaisempi.

Andalusian maakuntavaalien tulos (99,9% äänistä laskettu):

PSOE   28% 33 paikkaa

PP        21%  26 paikkaa

CS         18% 21 paikkaa

AA         16% 17 paikkaa

Vox        11% 12 paikkaa

Antti Pekkarinen

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (20)
  • Hyödyllinen (4)
  • Erinomainen (2)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)