Lukuaika: Málaga on päättänyt hävittää papukaijat ampumalla

Málaga on päättänyt hävittää papukaijat ampumalla

Málaga on päättänyt hankkiutua eroon nopeasti kasvavasta papukaijakannasta ampumalla linnut ilmakiväärillä. Kyseistä vihreää papukaijalajia pidetään ympäristölle haitallisena.

Málagan kaupunki toteaa, että kunhan kaijat on saatu hävitetyksi, voidaan taas kuulla muiden lintujen laulavan, ja että kukaan tuskin kaipaa papukaijojen aiheuttamaa meteliä.

Málaga ottaa mallia Zarazogan kaupungista, missä kaijat tuhosivat kasveja ja ajoivat tiehensä paikallisia lintulajeja.
Lähes kaikki Zarazogan asukkaat olivat lintujen hävittämisen kannalla. Papukaijakanta saatiin tuhotuksi noin kahden vuoden aikana ampumalla kaikki aikuiset linnut.

Málagassa papukaijoja on laskettu olevan lähes tuplasti Zarazogaan nähden. Koko suur-Málagan alueella niitä on arvioitu olevan noin 4.500 yksilöä, joista noin 3.000 asustaa Málagan keskustassa. Lintujen määrän arvioidana kaksinkertaistuvan noin kolmessa vuodessa, ellei mitään tehdä.

Lintujen ampumista kiväärillä lähietäisyydeltä puolustetaan sanoen sen aiheuttavan niille vähemmän stressiä kuin niiden tappaminen pyydystämällä ne ensin verkkoon ja nukuttamalla sen jälkeen.

- Mainos -

Lähde: Sur

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...