Uutiskatsaus Espanja 30.8.2019

Koko Espanjan tämän ja huomisen päivän suurin ja odotetuin uutinen lienee Neymarin siirto takaisin Espanjan La Ligaan. Osoite on mahdollisesti Barcelona, jollei Real Madrid keksi mitään yllättävää loppuviikon aikana.

Kommentti: Joten jos aihe ei kiinnosta, älä avaa televisiota viikonlopun aikana…

Kuten jo eilen todettiin, Aurinkorannikon turistikesä on ollut erinomainen ja lyönyt aiempia ennätyksiä. Málagan odotetaan saavan syyskuussa myös suuren määrän turisteja, ennusteiden ollessa luokkaa 2,2 miljoonaa turistia. Hotelleiden buukkaukset noussevat tasolle 85%. Mikäli ennusteet toteutuvat tulee alueelle mahdollisesti 2-3% nousu turistien suhteen viime vuodesta.

Kommentti: Hienoja uutisia alueille, mutta tällä hetkellä koko Espanjan media varoo kirjoittamasta tuomionpäivän aiheesta, eli siitä, miten sopimukseton Brexit voi pahimmillaan vaikuttaa Espanjan turismiin. Aihe on vaiettu myös siksi, että Aurinkorannikon rakennushankkeista suuri osa rahoitetaan ulkomailta, eikä ulkomaalaisia sijoittajia haluta pelästyttää asialla.

- Mainos -

Hieman jatkoa edelliseen, Espanjan turistisektori kasvoi uusimpien tilastojen mukaan viime vuonna uuteen ennätykseen, joka johtui liki 83 miljoonan turistin saapumisesta Espanjaan. Näin ollen turistisektori muodostaa Espanjan BKT:stä tällä hetkellä noin 15%, ja suunta on nouseva.

Espanjan tämän hetken tunnetuin ja kenties arvostetuin futiskoutsi Luis Enrique kertoi, että jätti valmentajan pestinsä viime kaudella kesken, koska hänen lapsensa kuoli.

Kommentti: Asia on traaginen ja hän saa sympatiaa yli maan rajojen. Tapaus on myös opettavainen juorulehdille, jotka spekuloivat noin puoli vuotta miksi Enrique jätti kauden kesken. Kuten jo aiemmin todettua, jalkapallo on Espanjassa politiikkaa tärkeämpää ja asian johdosta pääministeri Sanchez on jo esittänyt surunvalittelunsa. Enrique saattaa olla myös tällä hetkellä kansan keskuudessa Sanchezia suositumpi.

Alustavien tietojen mukaan britti nuorukainen olisi puukottanut vanhempiaan ja yrittänyt tämän jälkeen itsemurhaa Kanarialla.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

- Mainos -

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...