Uutiskatsaus Espanja 12.9.2019

Malagan aluehallinnon kiivas taisto sähköpotkulautoja ja niitä tarjoavia yrityksiä vastaan kiihtyy. Malaga suunnittelee lukuisia uusia sanktioita em. yrityksille ja mahdollisesti palkkaa henkilöstä kunnan palkkalistoille, joiden tarkoitus on vai kerätä sähköpotkulautoja pois kaduilta takavarikkoon. Aluehallinnon aiemmat vaateet eivät ole tehonneet, joten linjaa on kovennettava, toteavat poliitikot.

Koillis-Espanjaa koettelee tällä hetkellä poikkeuksellisen kova myrsky, jonka johdosta osa kouluista on suljettu.

Messi on ilmaissut tyytymättömyytensä siihen ettei Barcelona saanut hankittua Neymaria takaisin riveihinsä. Messi ja Neymar tunnetaan hyvinä kaveruksina aiemmilta vuosilta.

Marbellassa, Fugessa ja Torreviejan alueella erilaisia ”moottorivehkeitä” rosvonnut mies jäi kiinni. Häneltä löytyi mm. 18 skoottereista irrotettua moottoria. Hän oli vuokrannut rikollisiin toimiinsa oman varastotilan Malagan teollisuusalueelta.

- Mainos -

Ei päivää ilman uusia asuntojen hintoihin liittyviä tilastoja. Uusin tilasto kertoo asuntojen kaupan käyvän todella kuumana ja myynnin ohittaneen määrällisesti vuoden 2008 huippulukemat. Heinäkuussa 2019 tehtiin Espanjassa liki 48 tuhatta kiinteistökauppaa.

Kommentti: Niin, mitähän tapahtui Espanjan taloudelle ja asuntojen hinnoille 2009…

Pääministeri Sanchez on vihdoin uskaltautunut kommentoimaan Brexitin mahdollisia vaikutuksia Espanjalle. Sanchez toteaa Espanjan valmistelleen eräänlaisen hätävalmiussuunnitelman mahdollisen vaikean Brexitin varalle.

Kommentti: Eli Sanchez ei oikeasti sanonut mitään…

Poliisi on taas takavarikoinut hashista ratsaamalla 7 ajonauvoa. Poliisi takavarikoi toimien seurauksena noin 11 tonnia hashista ja pidätti 14 henkilöä.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

- Mainos -

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...