Koronaseuranta Uutiset

Uusia tartuntoja alle tuhat

Espanjaan julistettiin koronapandemian vuoksi hälytystila 15.3. alkaen. Tuon päivän jälkeen vuorokauden aikana virukseen kuolleita on ollut tämänpäiväistä vähemmän vain kerran, 18.3.

 

Tänään julkaistujen tilastojen mukaan viimeisen vuorokauden aikana koronavirukseen on Espanjassa kuollut 164 ihmistä. Näistä tapauksista yli puolet kirjattiin Kataloniassa (48) ja Madridissa (40).

Koko Espanjassa uusia koronatartuntoja on tilastoitu 838. Tästä määrästä 384 tapausta, eli 45,8% todettiin Kataloniassa. Näin ollen muun Espanjan alueella uusia tartuntoja löytyi vain 454 kappaletta. Prosentuaalinen nousu koko Espanjassa oli vain 0,39%.

Andalusian itsehallintoalueella on tehty pieni kirjanpitomuutos. 69 aiemmin PCR-testillä todetuiksi ilmoitettua tapausta on jälkikäteen muutettu vasta-ainetestillä todetuiksi, jolloin niitä ei sisällytetä uusien tartuntojen kokonaislukuun. Tämän vuoksi Andalusian tartuntojen kokonaismäärä on tämänpäiväisissä luvuissa edellistä päivitystä pienempi, vaikka uusia tapauksia on todettu 35.

Espanjan viralliset koronalukemat lauantai-iltana 2.5. klo 21. Suluissa muutos viimeisen vuorokauden aikana.

Andalusia:

  • Todettuja tartuntoja PCR-testillä 12.175 (+35)
  • Kuolleita 1.256 (+3)
  • Parantuneita 6.897 (+76)

Espanja:

  • Todettuja tartuntoja PCR-testillä 217.466 (+838)
  • Kuolleita 25.264 (+164)
  • Parantuneita 118.902 (+1.654)

Aktiivisia koronatartuntoja 73.300 (-934)

Mitä pidit jutusta?
+1
64
+1
2
+1
0
+1
2
+1
2
+1
2

Kolumnit

Viikon kysymys

Milloin suunnittelet matkustavasi Espanjaan seuraavan kerran?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa