Usko itseen

Toisin sanoen minäpystyvyys. Mikään muu ei ohjaa meidän tekemisiä yhtä paljon kuin usko itseen ja siihen mihin pystymme. Ihminen jolla on vahva minäpystyvyys, uskoo selviytyvänsä tehtävästä, kun taas ihminen jolla on heikko minäpystyvyys, odottaa epäonnistuvansa.

Minäpystyvyyteen vaikuttavat aikaisemmat kokemuksemme. Esimerkiksi useamman kerran liikunnan aloittaneet, mutta pian sen lopettaneet, tietävät varmasti kokemuksesta, että usko omaan onnistumiseen laskee kerta toisensa jälkeen.

Sijaiskokemukset eli muiden ihmisten onnistumiset ja myöskin epäonnistumiset vaikuttavat myös meihin. Seuraamalla ystävän onnistumista painonpudotuksessa, voi myös uskomme omaan onnistumiseen saada positiivisen sykäyksen.

Palautteen saaminen meille tärkeiltä henkilöiltä voi kasvattaa suuresti minäpystyvyyttämme, kun taas ulkopuolinen negatiivinen palaute voi saada aikaan vastakkaisen vaikutuksen.

- Mainos -

Tunteita tulee ja menee, mutta niitä ei kannata aina seurata eikä niiden mukaan aina toimia. Jos sinulla on esimerkiksi hieman epävarma ja pelokas olo uutta ryhmäliikuntatuntia kohtaan, voi se saada aikaan sen ettet välttämättä lähde tunnille. Mielemme nostaa helposti pinnalle epävarmuuksia ja pelkoja, mutta niitä ei kannata aina seurata, sillä ne vaikuttavat myös omaan onnistumiseemme.

Kuinka minäpystyvyyttä voisi sitten tukea? Aikaisempia kokemuksia kannattaa käydä läpi ja keskittyä onnistumisiin. Positiivisten mielikuvien hyödyntäminen kasvattaa uskoa omaan onnistumiseen. Vertaistuen apuna käyttäminen ja toisten onnistumisten seuraaminen ovat myös hyödyllisiä keinoja. Kannattaa myös pohtia mitä muilta voisi oppia.

Itsensä ympäröiminen kannustavilla ihmisillä ja motivoivien puheiden kuunteleminen vievät minäpystyvyyden varmasti uudelle tasolle. Pyri myös vaikuttamaan omaan tunnetilaan mm. positiivisia mielikuvia käyttämällä tai vaikkapa hengitysharjoituksilla.

Voit omalla toiminnallasi ja ajatuksillasi vaikuttaa tulevaisuuteesi, siihen että minäpystyvyytesi kasvaa sellaisiin mittoihin jotta pystyt saavuttamaan haluamasi.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Riina Leppäkangas
Kirjoittaja on Personal Trainer ja psyykkinen valmentaja.
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä maa voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...