Henkilökuvat

Tulisen tangon tarkka tulkki

Kukka-Maaria Rajalin kutsuu itseään laulunörtiksi. -Minua kiinnostavat todella paljon äänen muodostamisen pienet vivahteet ja niihin vaikuttava fysiikka.

Viitisen vuotta Aurinkorannikolla asunut laulaja ja artisti Kukka-Maaria Rajalin tekee uutta tangolevyä ja odottelee että pääsisi jälleen keikoille.

 

Kun Kukka-Maaria Rajalinin työhuoneessa istahtaa sohvalle, voi kuvitella olevansa vaikka Välimeren risteilyllä. Ikkunasta ei nimittäin näy muuta kuin meri ja ulapalla lipuvia purjelaivoja. Huoneessa on myös tyylikäs valkoinen piano, risteilyhenkeä sekin. Rajalinin pianolla ei kuitenkaan soiteta voittopuolisesti aulamusiikkia. Hänen lajinsa on tango, ja vielä tarkemmin argentiinalainen tango.

Viiden Aurinkorannikolla vietetyn vuoden aikana Rajalin on toki ehtinyt tulla suomalaisyleisölle tunnetuksi muutenkin kuin vain tangojen tulkitsijana. Ne jotka ovat nähneet hänet lavalla esimerkiksi Abba-iltojen tai James Bond -teemojen merkeissä, muistavat varmasti, että tangon ohella Rajalinilta irtoaa moni muukin tyylilaji.

Tango tuli ja vei

Musiikki on ollut keskeinen osa Kukka-Maaria Rajalinin elämää jo nuoresta pitäen. Sekä laulaminen että pianonsoitto ovat aina olleet lähinnä hänen sydäntään. Laulamisesta ja sen opettamisesta tuli lopulta myös hänelle ammatti.

Rajalin on koulutukseltaan laulu- ja musiikkipedagogi. Koulutustaan hän on ehtinyt oman artistiuransa ohella hyödyntää myös sekä Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulussa että Sibelius-Akatemiassa. Molemmissa hän on toiminut laulunopettajana, ja viihtynyt työssään paremmin kuin hyvin.

– On todellakin etuoikeutettua että saa tehdä työtä sellaisissa olosuhteissa. Opettaa oppilaita, joista jokainen on lahjakas, motivoitunut ja innoissaan, hän toteaa.

Keskeinen luku Kukka-Maaria Rajalinin uralla on osallistuminen vuoden 2002 Tangomarkkinoiden kilpailuun. Tangokuningattareksi tuona vuonna kruunattiin Johanna Pakonen, mutta tangoprinsessan titteli osui Rajalinille.

– Prinsessaksi tuleminen siinä kisassa oli paras tulos minun kannaltani. Sain sitä kautta esiintymiskutsuja ja -mahdollisuuksia, mutta minulle ei langennut mitään niistä velvoitteista, joita kuningattaren kruunun mukana olisi tullut.

Vanha suola

Moni Aurinkorannikon suomalainen on saapunut alueelle haikailtuaan ensin pidemmän aikaa lämpöön ja valoon. Kukka-Maaria Rajalinin tapauksessa tie Espanjan aurinkoon kulki kuitenkin miehen kautta.

– Tapasimme mieheni Peterin kanssa ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Silloin elämäntilanteet olivat kuitenkin epäsuotuisat vakavammalle suhteelle, Kukka-Maaria Rajalin muistelee.

Kipinä jäi kuitenkin elämään, ja kun pari tapasi uudelleen kymmenen vuotta myöhemmin, oli aika kypsä.

– Tapasimme uudelleen syksyllä 2013 ja jo vuoden kuluttua siitä, 5. syyskuuta 2014, menimme naimisiin.

Pariskunta vihittiin Turun linnan kirkossa ja häitä juhlittiin kuninkaansalissa. Häitä Rajalin muistelee hymyillen.

– Ennen omia häitäni olin ehtinyt tehdä laulajana jo yli tuhat hääkeikkaa, joten minulla oli aika selvänä mielessä millaiset häät haluan itselleni. Ja varsinkin millaisia en halua. Nimittäin en sellaisia, joissa kaikki on aikataulutettu minuutilleen, niin että koko juhla menee pelkäksi suorittamiseksi ja aikataulun toteuttamiseksi.

Tuoreella aviomiehellä oli jo tuolloin vuonna 2014 ajatuksia muutosta ja yritystoiminnasta Aurinkorannikolla, ja vuosi häiden jälkeen, syksyllä 2015 muutto lopulta toteutui.

Hiljaa hyvä tulee

Vaikka koronan runnoma vuosi 2020 on ollut esittävälle taiteelle vähintäänkin haasteellinen, on musiikki edelleen vahvasti osa Kukka-Maaria Rajalinin elämää. Hän työskentelee laulunopettajana ja odottaa jo kuumeisesti keikoille pääsyä. Sen lisäksi häneltä on tulossa oma tangolevy. Levyn vertaaminen Iisakinkirkkoon on liioittelua, mutta kaikessa rauhassa sitäkin on tehty.

– Eräänlainen lähtölaukaus levyprojektille tuli vuonna 2013. Olin silloin edustamassa Suomea Granadan kansainvälisillä tangofestareilla. Siellä minua säesti argentiinalainen huippupianisti Juan Esteban Cuacci, Rajalin kertoo.

– Ohjelmistossani oli myös muutama oma kappaleeni, jotka olin säveltänyt argentiinalaisen Alfonsina Stornin runoihin. Juan piti kappaleistani ja ehdotti että etsisin käsiini jonkun suomalaisen runoilijan runoja, joihin voisin säveltää kappaleita. Ja hän lupasi olla mukana levytysprojektissa.

Aikansa sopivaa runoilijaa etsittyään Kukka-Maaria Rajalin löysi loistavan suomenruotsalaisen runoilijan Edith Södergranin, joka on maailmallakin tunnettu ja jonka runot Uuno Kailas suomensi jo vuonna 1929. Juan Esteban Cuacci lunasti lupauksensa ja tuli Fuengirolaan soittamaan levyn pianot. Nauhoitukset tehtiin keväällä 2018 Centro Finlandian ravintola Roostersissa täysimittaisella flyygelillä.

Tällä hetkellä levy on käytännössä valmis ja se oli tarkoitus julkaista tänä vuonna. Toisin kuitenkin kävi.

– Levyn julkaiseminen on vain osa koko juttua. Sen jälkeen niitä kappaleita pitää päästä esittämään yleisölle. Kun sitä levyä on näin kauan valmisteltu, niin kyllä tässä vielä muutaman kuukauden jaksaa odottaa.

Keväällä 2021 levy julkaistaan ja julkkarikeikka pidetään Kukossa, Kukka-Maaria Rajalin lupaa.

KUKA?

  • Kukka-Maaria Rajalin
  • 44 vuotta
  • Laulaja, musiikkipedagogi
  • Asuu Benalmádenassa miehensä Peterin kanssa

 

Mitä pidit jutusta?
+1
49
+1
5
+1
2
+1
2
+1
1
+1
2

Kolumnit

Pääkirjoitus

Kenen siivellä?

Finnair ilmoitti viikko sitten vähentävänsä lentovuorojaan entisestään lokakuusta alkaen. Ikävästi leikkaukset...

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa