Lukuaika: Torrequebrada – The One and Only

Torrequebrada – The One and Only

Benalmádenassa sijaitseva Golf Torrequebrada on varmasti yksi Costa del Solin tunnetuimpia golfkenttiä. Useiden pelaajien mielestä se on myös golfpyhättö, johon on palattava takaisin kerta toisensa jälkeen.

Jose ”Pepe” Gancedon suunnittelema kenttä avattiin vuonna 1976. Kentällä ei satavarmasti ole yhtään tylsää väylää, vaan niistä jokainen on omalla tavallaan persoonallinen. Ei siis ihme, että Gancedoa kutsutaan lempinimellä ”Golfin Picasso”. Torrequebrada on nimetty ehdolle myös vuoden 2019 Espanjan parhaaksi golfkentäksi.

Suosikkireikiä vaikea valita

Torrequebradassa pelattiin Espanjan U-25 mestaruuskisat -78. Kilpailun voitti muuan nuori Severiano ”Seve” Ballesteros. Seuraavana vuonna -79 kentällä pelattiin Spanish Open, ja tuota kisaa paikanpäällä seurasi klubilla caddiena töissä ollut 15-vuotias Miguel Angel Jimenez. Näiden kahden tunnetun espanjalaisen golflegendan saavutukset ovat miltä tahansa kantilta katsottuna huikeat! Suosikkireikiä on vaikea valita, koska silloin niitä pitäisi valita kaikki kahdeksantoista. Etuysiltä poimitaan kuitenkin muutama kiinnostava. Keltaisilta pelattuna kentän pituus on 5763m, par 72.

Lyhyt ja petollinen reikä

- Mainos -

1. reiän (par 5, 435m) avauksessa ei kannata lähteä ahnehtimaan pituutta vaan pallo on hyvä yrittää pitää keskellä väylää. Lipun paikka on hyvä tarkistaa ennen kakkoslyöntiä. Jos lippu on aivan griinin vasemmassa reunassa, niin taktisesti on hyvä pelata hieman väylän oikeaa reunaa pitkin. Jättimäiselle griinille on helppo osua, mutta edessä voi olla tuskaisen pitkiä putteja. Erittäin hyvä aloitusväylä.

3. reikä (par 3, 89m) on lyhyt, mutta petollinen. Mihin pallo kannattaa sijoittaa griinillä? Jos pallon yleensä saa pysymään vasemmalle viettävällä griinillä, niin hyvä. Hankalin avaus on tiedossa silloin, kun lipunpaikka on edessä oikealla. Matkaa on klubitiiltä tuolloin vain noin 65-70 metriä. Lähipelin taitureillekin kova testi.

Upeat näkymät Välimerelle

7. reikä (par 4, 311m) on kentän signature hole ja tiiauspaikalla ymmärtää miksi, kun eteen avautuu upea näkymä Välimerelle. Alamäkeen lyötävän väylän kruununa on griinin edessä oleva vesieste, joka pitää todellisten tykittäjien draiverit bägissä. Pitkä rautamaila tiiltä riittää hyvin saattamaan pallon riittävän pitkälle, mieluummin keskellä väylää. Väylän reunoilla olevat bunkkerit poimivat lyhyempiä avauksia ja molemmilla sivuilla on puolestaan ”kuivavesiesteet”. Lähestymislyöntiin kannattaa ottaa puoli mailaa ekstraa, jos haluaa saada pallon kuivana griinille asti.

Sopivasti sykettä

Kentän kolme viimeistä reikää ovat kaikki par nelosia, ja jos kierros on ennen niitä sujunut mallikkaasti, niin pää kannattaa pitää viileänä loppuun asti. Torrequebradan nopeat ja muodokkaat griinit, sekä vaikeat lippujen paikat, antavat kovallekin pelimiehelle riittävästi haasteita. Kenttä on silti kaikentasoisille pelaajille elämyksen arvoinen. Hyvin hoidetut bunkkerit sekä väylien erinomainen kunto tekevät pelaamisesta nautinnollista. Lähes kaikki kentän ulkorajat on merkattu vesiesteiksi, joka selkeyttää ainakin lajin säännöt hallitsevien golfaajien pelaamista. Normaalikuntoisella pelaajalla ei Torrequebradassa ole hankaluuksia pelata kierrostaan kävellen. Muutamalla reiällä nouseminen korotetuille griineille antaa juuri sopivasti sykettä tekemiseen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Keskellä asuinaluetta sijaisevaa kenttää voisi hyvin kutsua myösBenalmadenan helmeksi.

 

- Mainos -

Terassilla mukava seurata päätösreiän neppailua

Range sekä lähipelialue sijaitsevat parin sadan metrin päässä klubitalolta, puttigriini löytyy ykköstiin vierestä. Rangen yhteydessä toimii myös Figueroa Golf, jossa golfopetuksen lisäksi saa lähes kaikkea välineisiin liittyvää palvelua. Ravintolapalvelut ovat erinomaiset ja klubirakennuksen kauniilta terassilta on mukava seurata päätösreikää pelaavien neppailua. Kentällä kiertää myös buggy bar- myyntikärry, jonka yksi suosituimpia tuotteita suomalaisgolfaajien riemuksi on Long Drink eli Lonkero. Torrequebradassa on usein myös suomalaista henkilökuntaa ja silloin palvelua saa molemmilla kotimaisilla kielellä.

Par 72

  • Pituus

Valkoinen 5852m
Keltainen 5763m
Sininen 5021
Punainen 4881

  • Hinnoittelu on kausiluonteista, joten hinnat on helpointa käydä katsomassa uusituilta kotisivuilta:
  • www.golftorrequebrada.com

Paul Geitel

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...