En ole kannaltani kepulainen ja suhtaudun siis Santeri Alkion haudassa tapahtuvaan liikehdintään täysin eri tavalla kuin kansanedustaja Pekka Puska suhtautuu. Puska on se miespuolinen päiviräsänen, joka pelkäsi maalaisliiton aikanaan ideoineen Alkion maallisen tomumajan vähintäänkin pyörähtelevän, kun uusi alkoholilaki astui voimaan.
Sen enempää Alkio kuin Puskakaan ei tullut mieleeni, kun täysin vailla omatunnontuskaa tartuin pääsiäislauantaina kansallisen monopolin pitkäksi kutsuttuun ripaan ja marssin täydentämään varastojani. Luonnonjogurtilla, kahvilla, kuohukermalla ja hunajalla marinoitu lammas sai pöytäseurakseen hyvää punaviiniä ja mukana oli myös Kukkoa niin vehnällä kuin mämmilläkin.
Lienee turha muistuttaa, että aiemmin emme me suomalaiset ole saaneet moista syntiä tehdä. Vanha laki piti nimittäin Alkon ukset visusti kiinni pääsiäislauantaina.
Edustan sen verran varttunutta ikäluokkaa, että muistan yhä hyvin ahdasmielisuskonnollissävyisen lain sulkeneen niin pääsiäisen kuin joulunkin pyhinä Alkojen lisäksi myös ravintoloiden ja jopa elokuvateatterien ovet. Huvihuoneiden aukioloa säädellyt huvilaki kumottiin vuonna 2002 ja saman tien avautui yksinäisille uusi maailma ja mahdollisuus toisten yksinäisten kanssa.
Tervetuloa mannermainen vapaus myös tänne synkkään peräpohjolaan. Puskilla ja Räsäsillä on omat kannattajansa, mutta ainakaan minun ääneni ei tule koskaan taantumuksen laariin satamaan.
Tänä vuonna pääsiäinen ajoittui sattumoisin yhteen toisen perinteisen juhlan eli aprillipäivän kanssa. Kannoin oman korteni kekoon kirjoittamalla läntisen Suomen johtavan polkupyöräliikkeen sivuille kutsun tulla nauttimaan juovutusjuomia luistimenterotusta odottaessa. Naisille sama juttu lupasi puolestaan samppanjaa ja vaahtokarkkeja uimapukuosastolla. En käynyt katsomassa, miten pitkiksi jonot muodostuivat.
Sillin ja kuuman kuraveden perinteen katsotaan alkaneen jo vuonna 1582, kun Ranska siirtyi gregoriaanisen kalenterin käyttöön. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto puolestaan kertoo, että aprillipäivä olisi rantautunut Suomeen mistäs muualtakaan kuin Ruotsista 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Kartanoiden herraskaisten tiedettiin jopa lähettäneen mätiä kaloja – mitä ilmeisimmin sillejä – naapureidensa iloksi.
Jotenkin sairaalla tavalla tulin pääsiäispyhänä toivoneeksi, että uutinen erään tangolaulajan uusimmasta huumekärystä olisi ollut aprillia. Näin ei ikävä kyllä kuitenkaan ollut, vaan kyse taisi olla puhtaasta tyhmyydestä ja jopa narsistisesta ylimielisyydestä. Hatunnosto niille keikkajärjestäjille, jotka toimivat ainoalla oikealla tavalla eli purkivat sopimuksensa kristallipöllähtäneen tangolaulajan kanssa. Totuus on, että kerta on kokeilu, mutta sadat kerrat ongelma ja äärimmäisen huono esimerkki.
Omaan pääsiäisperinteeseeni on jo useamman vuoden kuulunut loma Aurinkorannikolla, mutta tänä vuonna perinne oli sattuneista syistä pakko skipata. Pyhien vietto kotimaassa johti jopa siihen, että nautimme vaimon kanssa mämmiä ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Jostain kumman syystä se ei ole tullut välimerellisissä maisemissa edes mieleen, vaikka tarjontaakin olisi ollut.
Tyytyminen kotimaiseen pääsiäiseen mahdollisti toisaalta senkin, että sain metsästää omasta pihapiiristä ensimmäiset luikertelevat sahalaitaselät. Tiedän herättäväni luontoihmisissä inhoa ja hammastenkiristystä, mutta olen siltikin sitä mieltä, että parempi kärmes kuolleena kuin lastenlasten kanssa kotipihalla.
Asko Tanhuanpää