Tampereelta Espanjan Aurinkorannikolle matkalla ollut Air Baltic -lentoyhtiön kone joutui tekemään lauantaiaamuna (28. syyskuuta) hätälaskun Saksaan.
Lento BT 525 nousi Pirkkalan lentokentältä suurin piirtein aikataulussaan aikaisin aamulla kello 5.16. Sen oli tarkoitus laskeutua Málagaan kello 8.55 paikallista aikaa.
Airbus A220-mallinen kone joutui kuitenkin laskeutumaan Saksan Düsseldorfiin reilun parin tunnin jälkeen.
Syynä hätälaskuun oli tekninen vika. Hätälasku tarkoittaa ilmailukielessä sitä, että lentokone laskeutuu lähimmälle sopivalle lentokentälle jonkin erityisen lentokoneessa tapahtuvan tilanteen takia. Kyseessä on vaarattomampi hätätilanne kuin pakkolaskussa.
– Koneen kapteeni ilmoitti, että koneessa on havaittu jokin tekninen vika, jonka takia tehdään lasku Saksaan, Air Balticin koneessa oleva matkustaja kertoo Fuengirola.fi:lle.
– Ihmiset olivat ihan rauhallisia ja ottivat tilanteen tyynesti.
Lue myös: Suomalaisia lensi Málagaan alkuvuonna reilusti viime vuotta enemmän
Matkustajat istuivat koneessa Düsseldorfin kentällä
Matkustajat istuivat koneessa Düsseldorfin kentällä sen aikaa, kun vikaa korjattiin ja konetta tankattiin.
– Ei siihen mennyt kuin noin 40 minuuttia, suomalaismatkustaja kertoo.
– Sitten tosin jouduimme odottamaan vielä parikymmentä minuuttia nousulupaa vilkkaalta kentältä.
Alustavien tietojen mukaan Air Baltic BT 525 laskeutuu Málagan kentälle lauantaina kello yhdentoista tietämillä.
Vuonna 1995 perustettu Air Baltic on Latvian kansallinen lentoyhtiö. Tampereen Pirkkalan kenttä on sen Suomen solmukohta.
Air Baltic lentää Tampereelta suoraan Málagaan kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin.
Uutinen päivittyy.