Talviloma vai kesäloma?

”Moi reksi, oliko kiva loma?”, kuului iloinen huudahdus, kun saavuin viikon ensimmäisenä aamuna töihin. Vastassani oli pirteä kakkosluokkalainen, jonka kanssa usein aamuisin vaihdan kuulumisia. ”Minulla oli tosi kiva loma, mutta luulin sitä kyllä kesälomaksi”, jatkoi pieni oppilasystäväni jutusteluaan.

Aurinkorannikon suomalaisella koululla vietettiin menneellä viikolla lomaa, jota suomalaisessa opetussuunnitelmassa kutsutaan talvilomaksi. Hiihtolomanakin tämä loma tunnetaan, onhan lähes koko Suomessa talviurheilumahdollisuudet parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta.

Espanjassa talvilomaa ei vietetä, lukuun ottamatta Málagan provinssia. Täällä tätä lomaviikkoa kutsutaan nimellä Semana Blanca, valkoinen viikko. Loman yksi tarkoitus on tutustuttaa kasvava sukupolvi talviurheilulajeihin. Siis yllättäen sama tavoite kuin perinteisesti suomalaisissa kouluissakin, niin hassulta kuin se saattaa meistä kuulostaakin. Sierra Nevadan rinteet olivat varmasti kansoitetut helmikuun lopulla. Eikä ole sattumaa, että Aurinkorannikon suomalainen koulu viettää talvilomaansa viikkoa paikallisten jälkeen.

- Mainos -

Loman tehtävä on antaa mahdollisuus lepoon ja palautumiseen sekä irtautumiseen arjen työstä. Talviloman tarkoituksena on myös rytmittää lukuvuotta ja suunnata katse kohti kevättä. Tänä vuonna Andalusian kolea talvi päättyi kuin tilattuna lomamme aikana. Kuluneen viikon lopulla lämpömittarin lukemat olivat jo kovin kesäiset. Aurinko, lämpö ja keväinen vehreys muuttivat talviloman hetkessä vähintään kevätlomaksi.

Ja jos pientä oppilasystävääni on uskominen, loma teki myös tehtävänsä. ”Olisin melkein voinut vaikka unohtaa tulla kouluun, ellei minua olisi siitä muistutettu”.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...