tiistai, maalis 5, 2024

Suvi Espinoza vuoden yrittäjäksi Aurinkorannikolla


-Suvilla on hyvä työnantajamaine. Hän pitää hyvää huolta työntekijöistään, joita on jo 14. Suvi on saanut yrityksensä hyvään kasvuvauhtiin ja tiedämme, että hän tekee kaiken sääntöjen mukaan ja oikein. Suvi on esimerkillinen yrittäjä, Espinozan valintaa perusteli ESY:n hallituksen jäsen, tiedottaja Irina Viitala.

Suvi Espinoza johtaa Matchers yhtiötä, jonka päätoimiala on buukkausten tekeminen yrityksille. Espinoza ja hänen tiiminsä etsivät yrityksille asiakkaita ja sopivat tapaamisia. Toiminta tapahtuu pääosin puhelinvälitteisesti.

-Olen ihan sanaton. Tämä oli hieno tunnustus tehdystä työstä. Suurin kiitos kuuluu loistavalle tiimilleni, Espinoza herkistyi kiitospuheessaan.

Niko Peltoranta avasi uuden yrittäjän haasteita.

Pikkujoulut sujuivat leppoisissa merkeissä, glögiä ja piparia maistellen. Kuten aina ESYn tilaisuuksissa kuultiin myös yrittäjien puheenvuoroja ja kokemuksia omasta toiminnastaan. Tällä kertaa oman toimintansa esitteli Niko Peltoranta. Hän toimii digitaalisen konsultoinnin alalla. Hän toi esiin monia haasteita, joita uusi yrittäjä kohtaa aloittaessaan toiminnan Espanjassa

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä mieltä olet Suomen poliittisista lakoista?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...