Suomi on selviytynyt vaikeista ajoista laajalla, läpi yhteiskunnan eri tasojen kulkevalla yhteistyöllä. Takavuosina puhuttiin jopa Talvisodan hengestä.
Nyt tuota luonnehdintaa kuulee harvoin jos lainkaan. Suomella kansana ei ole selkeää yhteistä suuntaa; mihin ja millä keinoin.
Suomi nousi hienosti sodan jälkeen. Niukkaa oli, mutta kaikille löytyi työtä ja kaikissa kansankerroksissa oli vahva usko siihen, että huomenna kaikki on paremmin. Vahva tulevaisuudenusko ja tekemisen meininki siivittivät kansakunnan elämää.
Kaikki pyrittiin pitämään mukana. Vuonna 1948 sosiaalidemokraatti K.A. Fagerholmin vähemmistöhallitus loi kansaneläkejärjestelmän ja lapsilisät. Porvaripuolueet tukivat oppositiossa esityksiä, koska haluttiin eliminoida poliittiset levottomuudet.
Suomi vaurastui kovalla työllä. Sotakorvauksilla rakennettiin teollista pohjaa. Syntyi veturitehtaita, konepajoja ja telakoita.
Hinta oli raskas mutta siunaukseksi tuli teollistuminen ja muuttuminen vaiheittain maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi.
1970-luvulla kävi entistä selvemmäksi, mihin Suomi poliittisesti pyrkii. Vähemmistökommunistit yrittivät poliittisilla lakoilla horjuttaa sisäistä tilannetta ja muokata mielialoja Neuvostoliiton toivomusten mukaisesti. Kremlissä eli pyrkimys muuttaa Suomi sosialistiseksi valtioksi.
Suomen poliittisen johdon huoli oli syvä. Piti saada laaja konsensus sen taakse, että lakot loppuvat. Jopa SKDL:n enemmistö Aarne Saarisen johdolla liittyi rintamaan lakkojen lopettamiseksi demarien, elinkeinoelämän ja porvaripuolueiden lisäksi.
Suomi valitsi suuntaansa ja maa solmi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa vuonna 1973.
Tuo aika synnytti myös selkeän ajatuksen sopimusyhteiskunnasta. Vuonna 1977 Korpilammella pidettiin talouspoliittinen seminaari pääministeri Kalevi Sorsan johdolla. Osallistujina olivat poliittiset puolueet, etujärjestöjen ja elinkeinoelämän edustajat.
Rakennettiin elvytyspaketti maan taloudellisen kasvun ja vakaiden olojen turvaamiseksi. Konsensuksella oli suuri merkitys talouden myönteiseen ja nopeaan kehitykseen, joka kiihtyi huippuunsa seuraavan vuosikymmenen lopulla.
Kun Harri Holkerin sinipunahallitus vuonna 1987 ryhtyi vapauttamaan rahamarkkinoita tiukan sääntelyn jälkeen, talous ylikuumeni pahasti. 1990-luvun alun laman synnyn eväät oli luotu yhdessä idänkaupan hyytymisen kanssa.
Vuosikymmen puolivälissä syntyi hädän hetkellä yksimielisyys siitä, miten lamasta selvitään. Suomessa tehtiin työmarkkinoiden ja valtiovallan yhteistyönä laaja paketti. Suomi panosti tutkimukseen ja tuotekehitykseen yli neljä prosenttia bruttokansantuotteesta ja työmarkkinoilla sovittiin nollakorotuksista neljän vuoden ajan. Yhteisellä sopimuksella säästyttiin työtaisteluilta.
Tulokset olivat ainutlaatuisia: neljän prosentin talouskasvu vuodessa vuosikymmenen loppuun, inflaatio kurissa ja uusia työpaikkoja 300 000! Suomesta tuli maailman kilpailukykyisin maa.
Tänä päivänä Suomi on 90-luvun kaltaisten haasteiden edessä. Konsensuksesta ei ole tietoakaan. Suomen suuntakin on hukassa.
Suunnitelmat valtavista vihreistä investoinneista maahamme odottavat lopullisia päätöksiä. Julkisen rahan panostukset vihreään siirtymään eivät saa kaikkien hallituspuolueiden siunausta ja työperäistä maahanmuuttoa ollaan kiristämässä.
Työmarkkinoilla riidellään konsensuksen sijaan. Sopimusyhteiskunta uhkaa romuttua.
Päivän kysymys kuuluu: Mihin suomi pyrkii ja miten?
Loading ...
