Lukuaika: Suomalaiset voitokkaita Puerto Banuksen regatassa

Suomalaiset voitokkaita Puerto Banuksen regatassa

Pääsiäisviikonloppuna järjestettiin kansainvälinen purjehdusregatta. Kilpailuun otti osaa kuusi venekuntaa, joiden miehistöt olivat Espanjasta, Venäjältä, Ukrainasta, Italiasta ja Suomesta.

Kisa käytiin Marbellassa Puerto Banuksen eteläisellä vesialueella. Kaikki venekunnat purjehtivat samanlaisilla Benetau First 24 SE -veneillä.

Kisassa oli kolme lähtöä.

-Voitimme komeasti kaksi ensimmäistä lähtöä ja viimeisessä olimme kakkosia. Kisapäivänä oli erittäin heikko tuuli, se aiheutti haasteita miehistölle. Hyvät lähdöt olivat ratkaisevan tärkeitä näissä olosuhteissa, Suomen joukkueen kapteen Jan Bade kertoo.

- Mainos -

Suomi voitti kokonaiskisan tiukan väännön jälkeen. Eniten kampoihin laittoi Espanja. Kolmanneksi purjehti Italian miehistö.

-Meidän tiimimme oli koko kisan painavin. Se kuvannee hyvin tiimimme purjehdusylivoimaa, tiimin jäsen Pekka Bäck nauraa.

Kisan järjesti Try Sail -yhtiö. Osa miehistöstä oli mukana yhtiön järjestämillä kursseilla ja olivat nyt ensi kertaa mukana kilpailussa. Seuraava kisa on jo 30.4., siihen toivotaan myös saatavan kasaan suomalainen venekunta.

Hetki ennen lähtöä.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...