SunPeppers klubi tuo vibaa keikkarintamalle

Aurinkorannikon keikkarintamalla puhaltavat entistäkin raikkaammat tuulet, kun uusi SunPeppers klubi alkaa tuoda ravintola Kukon lavalle lisää paikallisia bändejä ja artisteja.

SunPeppers nimen takaa löytyvät Roy Roos ja Niina Ristolainen. Heidän missionsa on monipuolistaa alueen suomalaisille – ja toki muun maalaisillekin – tarjolla olevaa live-musiikkia.

– Meillä molemmilla oli tahoillamme muhinut päässä samansuuntainen idea monipuolisemmasta keikkatarjonnasta. Meillä molemmilla on aina ollut musiikki lähellä sydäntä, olemme käyneet paljon keikoilla ja halusimme tuoda suomalaisille paikallista musiikkia inhimilliseen aikaan, Roy Roos kuvailee.

– Esimerkiksi Málagassa on paljon todella laadukkaita bändejä, mutta ne harvoin esiintyvät Fuengirolassa, pitäisi lähteä Málagaa tai Torremolinosiin tai Benalmádenaan. Ja paikallisissa klubeissa keikat alkavat niin myöhään, että kotiin paluu menee aamun tunneille, hän jatkaa.

- Mainos -

Roos on asunut pian 20 vuotta Espanjassa ja tuntee rannikon live-musiikkirintaman kuin omat taskunsa. Ristolainenkin on asustanut rannikolla jo useita vuosia, ja hänellä on vahva tausta musaklubien järjestämisestä.

– Suomessa olin 14 vuotta mukana järjestämässä rockabillyklubia ja päälle järjestin vielä muutaman vuoden psychobillyklubia, Ristolainen kertoo.

– Kerran sitten satuimme Royn järjestämällä retkellä ottamaan puheeksi idean live-musiikkitarjonnan laajentamisesta täällä Fuengirolassa, ja huomasimme että meillä oli samat intressit, hän lisää SunPeppers klubin alkuräjähdyksestä.

Pöydät syrjään, kannat kattoon

SunPeppers klubin tapahtumapaikkana on siis ravintola Kukko, jossa monesti keikkojen yhteydessä käytössä on ns. Show & Dinner konsepti. Toisin on SunPepper-iltoina.

– Meidän ideamme on se, että pöydät siirretään syrjään ja pistetään kunnon bileet pystyyn. Joitain pystypöytiä ehkä jätetään ja toki tarjolla on juomia ja pienempää purtavaa, mutta muuten keskitytään nauttimaan musiikista ja bilettämisestä, Ristolainen sanailee.

– Ja mainittakoon, että kulloisenkin teeman mukaisesti pukeutuminen on enemmän kuin toivottavaa. Voi hyvin olla että paras puku palkitaan, Roos täydentää.

Ensimmäinen SunPeppers klubi-ilta järjestetään lauantaina 25.3. jolloin lavalle nousee Sun Elvis Trio. Ja kuten arvata saattaa, Elvis tribuutin merkeissä mennään.

- Mainos -

– Tiedän bändin erittäin hyvin, kyseessä on málagalainen ryhmä joka on kiertänyt myös Suomessa, Roy Roos kertoo.

– Toivottavasti myös Torremolinosin rockabilly-porukkaa saapuu paikalle, Ristolainen toivoo.

Illan musiikkitarjontaa täydentää dj Smiley, joka soittaa teemaan sopivaa musiikkia pariinkin otteeseen.

Karkelot alkavat ravintola Kukossa lauantaina 25.3. klo 20.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi, kuva: Sanna Niemi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...