Julkaisin hiljattain matkablogissani kirjoituksen, joka oli aika henkilökohtainen. Postauksessa kerroin viime keväänä tekemästäni viidakkovaelluksesta Panamassa, jossa kaksi miestä kävi kimppuuni ja yritti raiskata minut. Onnekseni pääsin pakoon.
Kirjoitin Panaman tapahtumista blogiini, sillä ajattelin kirjoituksesta olevan hyötyä muille naisille. Aihe on myös sellainen, josta pitäisi voida puhua ääneen. Taisin erehtyä.
Jaoin kirjoittamani tekstin muutamaan ryhmään Facebookissa, jotta ihmiset voisivat löytää sen. Hämmästyin ja häkellyin ihan täysin siitä someraivosta, jota osakseni sain.
Eräässä naistenryhmässä tuntui, kuin olisin keskellä kivityskenttää. Ilkeitä ja hyökkääviä kommentteja minua kohtaan syntyi kuin sieniä sateella. Naisten mielestä kalastelin rahanahneena klikkejä blogiini, jonka he uskoivat olevan kaupallinen. Oikein kuulemma mässäilin raiskausaiheella, vaikka kyseessä oli minun oma tarinani siitä, mitä viidakossa tapahtui.
Naisten pelko ja kateus siitä, että saisin kirjoituksesta mahdollisesti rahaa, oli jotain ihan käsittämätöntä. Postaus ei ollut millään tavalla kaupallinen enkä saanut yhdestäkään klikistä rahaa. Sen sijaan käytin sen kirjoittamiseen ja kuvien läpikäyntiin aikaani koko päivän saamatta pennin latia. Vaikka olisin saanutkin postauksesta rahaa, olisiko se ollut joltakin pois?
Maikkari haastatteli minua aiheesta omaan uutiseensa. Senkin julkaisemisen jälkeen sain käsittämättömiä kommentteja somen kautta. Joidenkin ihmisten mielestä keräsin sääliä, julkisuutta, huomiota tai olin tavalla tai toisella itse syypää raiskausyritykseen. Ei siis ole ihme, etteivät ihmiset halua puhua ääneen vaikeista tabuaiheista.
Kun ensi kerralla haluat päteä tai kommentoida jotain kärkevästi somessa, mieti kaksi kertaa.
Sonja Riihikangas
Loading ...
