Lukuaika: Sofia-opiston kursseilla riittää kysyntää

Sofia-opiston kursseilla riittää kysyntää

Opetushallitus myönsi vapaan sivistystyön yhteisjärjestölle vuonna 2005 kaksivuotisen hankerahoituksen Sofia-hankkeelle, ja minut palkattiin tuolloin projektikoordinaattoriksi. Olen ollut mukana toiminnassa alusta saakka, Minna Kantola Sofia-opiston toiminnanjohtaja kertoo.

Avajaispäivä oli valtava menestys ja ensimmäisenä päivänä kaikki kurssipaikat täyttyivät. Kahden vuoden ajan opiskelijoita riitti niin hyvin, että hankkeelle myönnettiin vuoden jatkorahoitus.

Rahoituksen päätyttyä keräsimme adressin, johon saatiin yli tuhat allekirjoitusta ja delegaatio toimitti sen silloiselle valtiosihteerille. Samalla perustettiin Sofian kannatusyhdistys (nyk. Sofia-opiston kannatusyhdistys), jolle myönnettiin vuosittainen opetushallituksen tuki. Tuen saaminen on edelleen tärkeää, jotta toimintamme voi jatkua.

- Mainos -

Aluksi toimitilat olivat pienet. Ainoastaan yksi luokkahuone ja toimisto. Toimintaa jouduttiin tuolloin hajauttamaan seurakuntakoteihin sekä hotelleihin. Syksyllä 2009 Sofia-opisto sai suuremmat toimitilat Junakadulta, joissa toiminta on jatkunut näihin päiviin saakka.

Sofia-opistolla opiskelee vuosittain 2.500 henkilöä ja opetustunteja kertyy 3.500.

Vesijumppa sopii kaiken tasoisille liikkujille.

Varauduimme jo tietämättämme korona-aikaan panostamalla digitaaliseen oppimiseen. Opiston opettajat ovat tehneet isosti ja innostuneesti töitä uusien oppimisympäristöjen luomiseen. Parhaillaan olemme suunnittelemassa luovan kirjoittamisen kurssia. Kurssi on ollut tarjonnassamme alusta asti, mutta marraskuussa alkava kurssi on mahdollista suorittaa ensimmäistä kertaa etänä.

Sofia-opiston suosituimpia kursseja ovat espanjan kielen kurssit, joita on tarjolla kolmella eri vaikeustasolla. Kurssit pyörivät tällä hetkellä siten, että kurssilaisia on sekä etänä että opistolla. Uutena konseptina on käydä läpi arkielämää helpottavia toimia.

Käytännössä osallistujat viedään tutustumaan esimerkiksi espanjalaiseen päivittäistavarakauppa Mercadonaan, ja siellä osallistujille esitellään paikallisia elintarvikkeita sekä niiden käyttöä. Vastaavia tutustumisia on tulossa myös apteekkiin ja terveyspalveluihin. Tutustumiskohteita voi myös ehdottaa.

Sofia-opiston kurssitarjontaan pääset tutustumaan tarkemmin nettiosoitteesta www.sofiaopisto.net

Tiina Jokinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...