Lukuaika: Sisustava kampaaja voitti palkinnon.

Sisustava kampaaja voitti palkinnon.

– Olin laittanut liikkeeseen jo jouluisen esillepanon ja joulun muutenkin, joten en noteerannut koko sähköpostia sen enempää vaikkakin kyllä viestin huomasin.

Yksi nainen sai kuitenkin hänet osallistumaan kilpailuun. Nainen kävi pariin otteeseen paikan päällä kysymässä Jounilta, oliko hän tietoinen jouluikkuna kilpailusta ja aikoiko hän osallistua siihen.

– Nainen kertoi ajaneensa liikkeeni ohitse monena iltana peräkkäin ja ihailleensa liikettäni. Hänen mielestään minun pitäisi ehdottomasti osallistua kilpailuun, sillä minulla on niin nätti liike. Kerroin hänelle, että minulla on niin paljon töitä, etten ala erikseen järjestelemään liikettä kilpailua varten. Hän kertoi, ettei minun tarvitse muuta kuin täyttää ilmoituskupongit ja laittaa kuvat menemään, joten lupasin hänelle osallistuvani kilpailuun, Ristolainen kertaa.

Nyt alkuviikosta hän sai mukavan puhelun, kun kaupungintalolta soitettiin ja häntä pyydettiin tulemaan sinne keskiviikko iltana.

- Mainos -

– Siellä sain tietää, että liikkeeni oli valittu 52 liikkeen joukosta kolmanneksi. Olin ainoa suomalainen liike kilpailussa. Nyt on tosi kiva fiilis. En todellakaan sisustanut täällä kilpailun vuoksi vaan sisustan aina liikettäni asiakkaiden iloksi. Olen muutenkin sellainen sisustaja ihminen. Olen vuosien varrella tehnyt mm. häämessujen osastoja ja somistanut näyteikkunoita. Tykkään sisustaa käyttämättä rahaa. Käytän paljon luonnonmateriaaleja ja kierrätystavaroita, joulusisutuksenkin tein tienposkilta keräämilläni oksilla, joista tein somistuksen.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...