70 kesää on meikäläisellä jo pian takana. Näin erikoista kuin tämä meneillään oleva on ollut, ei taida muita löytyä näistä kymmenistä.
Jokainen mennyt kesä on kuitenkin ollut eteenpäinmenon aikaa, tähän asti. Pysähdys oli nyt niin raju, kuin olisi seinään ajanut. Kaikki hiljeni, odotetut kesän riennot jäivät meinaamiseksi ja ihmisillä oli oikeastaan vain suppeat aiheet keskustella ja sekin fyysisiä kontakteja välttämällä.
Onneksi olemme Suomi. Kaunis luonto, haja-asutus ja siihen liittyvät mahdollisuudet ovat antaneet käyttää tätä materialistisen pysähtyneisyyden aikaa omille ajatuksille ja miten kaavoittamattomaan tulevaisuuteen pitäisi suunnistaa.
Aina syntyy rumaa jälkeä kun äkkipysähdys tapahtuu, ja tässä tapauksessa turvavyöttömyys lisää vielä tuskaa entisestään. Tästä vuodesta tulee vaikea ja se heijastuu vielä pitkälle. Samoilla eväillä (ei ainakaan leuhkat) emme enää pärjää, jotain on tehtävä toisin, se on selvää.
Olen siinä mielessä hyvässä asemassa, että tulevaisuus kasvaa aivan nenäni edessä fiksuina nuorina tyttöinä jotka tietävät miten vaarinkin pitäisi toimia. Kesä heidän kanssaan on opettanut, mikä on tärkeää. Se on aito ilo, joka tulee oikeista tekemisestä ja yhdessäolossa.
Meidän pitäisi tässäkin vaikeassa tilanteessa ottaa esiin positiivisia asioita tämän jälkikasvun lailla. Aivan liian paljon muutamilla Aurinkorannikonkin ihmisillä on ajatuksissa ja ulosannissa negatiivinen ylivoima. Tuntuu jopa siltä että jotkut nauttivat siitä kun joillakin menee huonosti. Gyl mnää sitä sanosi -tyyppejä.
Hyvää loppukesää.
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
