Säätiö vakauttamaan Aurinkorannikon suomalaisen koulun taloutta ja hallintoa

 

Aurinkorannikon suomalaisen koulun säätiö sr. perustamisasiakirja allekirjoitettiin Espoossa 10.1.2021. Se on nyt patentti- ja rekisterihallituksessa rekisteröitävänä.

– Säätiö on yhdistystä vakaampi toimija. Yhdistysmallin heikkoutena on ollut keskeisten henkilöiden suuri vaihtuvuus ja sitoutumattomuus toiminnan kehittämiseen. Myös yhteistyötahoille säätiö on yhdistystä turvallisempi ja uskottavampi toimija, sanoo sekä kannatusyhdistyksen että perustettavan säätiön hallituksen puheenjohtaja Susanna Salo.

Kannatusyhdistyksen korkein päättävä elin on ollut yhdistyksen vuosikokous. Niissä on valittu yhdistyksen hallitus, päätetty koulun budjetista ja hyväksytty tilinpäätökset. Äänioikeus on ollut kaikilla yhdistyksen jäsenillä ja sääntöjen mukaan myös valtakirjoilla on voinut kokouksissa äänestää. Järjestelmä on demokraattinen, mutta se on antanut mahdollisuuksia päätösten manipuloinnille.

- Mainos -

Säätiömallissa päätöksiä ei voida tehdä ”haamujäsenten” valtakirjoilla, vaan valtaa käyttää säätiön hallitus, joka toimii jatkuvassa viranomaisvalvonnassa.

-Säätiön toiminta on selvästi yhdistystä säädellympää ja valvotumpaa. Patentti- ja rekisterihallitus valvoo jatkuvasti säätiön toiminnan laillisuutta ja sääntöjen mukaista toimintaa. Valvonta takaa toiminnan läpinäkyvyyden.

Opetuslupa säätiölle

Koulutoiminnan perustana Aurinkorannikolla on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä opetuslupa. Se on myönnetty koulun kannatusyhdistykselle. Toiminnan kannalta on tarkoituksenmukaista, että myös opetuslupa siirtyy yhdistykseltä säätiölle.

– Säätiö hakee opetuslupaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta. Ministeriöön on oltu asian tiimoilta yhteydessä ja sieltä on tullut toimintaohjeet, Salo kertoo.

-Olemme onnekkaita, että saimme säätiön hallitukseen mukaan vahvoja opetusalan ammattilaisia Suomesta. Esimerkiksi opetusneuvos emerita Eija Kauppisella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus opetushallituksesta, joten meillä on käytössämme sekä ammattitaitoa että laajaa suhdeverkostoa. Muutokset vaativat viranomaisyhteyksiä myös täällä Espanjan päässä, siinä apunamme on verkostoitumisammattilainen Pauliina Manso.

Mikäli säätiö saa opetusluvan, opetustoiminta ja hallinto siirtyvät kannatusyhdistykseltä säätiölle.

– On todennäköistä, että nykyinen kannatusyhdistys lakkautetaan, mutta tämä vie oman aikansa. Lakkauttamisesta päättää yleiskokous aikanaan. Kannatusyhdistyksellä on vielä maksuja jäljellä takaisin perityistä valtionosuuksista ja viimeinen erä maksetaan kesäkuussa 2021.

- Mainos -

Säätiön hallintaan on tarkoitus siirtää myös koulun omaisuus, josta kiinteistöt ovat ylivoimaisesti suurin osa. Säätiöittäminen helpottaa myös mahdollisten tulevien rakennushankkeiden rahoittamista.

-Yksinkertaisesti sanottuna säätiön perustamisen tarkoitus on koulun taloudellisen perustan turvaaminen ja vakauttaminen, Salo summaa.

Säätiön perustaminen on hallinnollinen toimenpide, itse opetustoimintaan se ei vaikuta millään tapaa.

 

Faktoja:

Aurinkorannikon suomalainen koulu

-Perustettu 1991

-Työllistää yli 50 ihmistä

- Mainos -

-Liikevaihto noin kolme miljoonaa euroa

-Omaisuus yli kaksi miljoonaa euroa

-Toimintaa hallinnoi kannatusyhdistys

Aurinkorannikon suomalaisen koulun säätiö sr.

-Perustamisasiakirja allekirjoitettu 10.1.2021

-Säätiön hallitukseen kuuluvat: Ilari Iivonen, Eija Kauppinen, Pauliina Manso, Jussi Rajala ja Susanna Salo (pj.)

-Säätiön peruspääoma on 50.000€

Antti Pekkarinen

Tässä aiheeseen liittyvä pääkirjoitus: https://fuengirola.fi/saatio-poistaa-manipuloinnin/

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista