Lukuaika: Rock The Coastin toinen päivä kuvina – Rainbow kirkkaimpana tähtenä

Rock The Coastin toinen päivä kuvina – Rainbow kirkkaimpana tähtenä

Rock The Coastin toinen päivä Marenostrumissa juhlittiin (tietysti) aurinkoisessa säässä. Illan odotetuin bändi oli Ritchie Blackmore’s Rainbow.

Rainbow lisäksi lauantaina lavalla nähtiin myös suomalaisväriä sekä Von Hertzen Brothersin että Michael Monroen muodossa. Muita lauantain esiintyjiä olivat mm. Magnum, Opeth ja The Darkness. Ohessa kuvakooste lauantain tarjonnasta.

Ritchie Blackmore’s Rainbow

The Man, The Myth, The Legend. Ritchie Blackmore.
Ronnie Romero hoitaa vaativan tontin erittäin hyvin.
Taustalaulajat ”mrs. Blackmore” eli Candice Night ja Lady Lynn
Maestro Blackmore oli erinomaisella tuulella.
Katsomo oli dotetusti täynnä, kun monien Rainbow-fanien elinikäinen odotus palkittiin.

The Darkness

The Darknessin esitys oli musiikin, show-elkeiden ja huumorin juhlaa.
Miehille pukuideoita esimerkiksi alkavalle kesähääkaudelle…

Michael Monroe

lauantai-illan pimentyessä lavalla alkoi sinivalkoinen mättö. Michael Monroe laittoi alusta asti pystyyn sellaisen tykityksen, että asia kävi selväksi.
Michael Monroe -show ilman spagaattia on kuin Andalusia ilman aurinkoa.
Michael Monroe esitti myös valikoituja Hanoi Rocks -helmiä.
Monroe otti yleisön haltuunsa.

- Mainos -

Von Hertzen Brothers

Suomalaisväriä nähtiin lavalla jo lauantai-iltapäivällä.
Mikko von Hertzen antoi kielille kyytiä.
Veljekset kuin Magnukset.

 

Magnum

Brittiläinen Magnum tarjoili melodista hardrockia yli 40 vuoden kokemuksella.
Bob Catley

Opeth

Hieman tuhdimpaa tangoa ruotsinmaalta tarjosi Opeth.
Mikael Åkerfeldt kitarasoolon kimpussa.
Tuiman musiikin ohessa kuultiin myös leppoisaa tarinointia.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...