Lukuaika: Riita Doñanasta kansainvälistyy

Riita Doñanasta kansainvälistyy

Riita huelvalaisesta luonnonsuojelualueesta kansainvälistyy. Poliittista kädenväääntöä on ollut Espanjan keskushallituksen ja Andalusian autonomian välillä. Nyt kiistellään myös Brysselissä.

EU:n ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius arvostelee voimakkaasti Andalusian päätöstä sallia viljely Doñanan luonnonsuojelualueella. Andalusian uuden lakialoitteen hyväksymisen myötä Doñanan alueella sallitaan aikaisemmin laittomat kasteluviljelyt. Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan alue, jota päätös koskee, on 1800 hehtaaria. Andalusian hallituksen mukaan kyse on pienemmästä alueesta.

Espanjan suurimman oppositiopuolue PP:n europarlamentaarikko Dolores Montserrat sanoo ympäristökomissaarin käyvän puoluepoliittista vaalikampanjaa Espanjan pääministeri Pedro Sánchezin puolesta. Myös Euroopan kansanpuolueen ryhmän (EPP) puheenjohtaja Manfred Weber esittää samansuuntaisia väitteitä.

Ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius kiistää syytökset ja viittaa Euroopan tuomioistuimen vajaa kaksi vuotta sitten tekemään päätökseen, joka tuomitsee Espanjan, koska maan viranomaisten ei ole katsottu tekevän riittävästi Doñanan pohjaveden käytön estämiseksi.

- Mainos -

Komission puheenjohtaja Ursula van deer Leyen puolustaa ympäristökomissaaria ja sanoo hänen olevan puolueeton.

 

 

Lähteet: Diario Sur/Europa Press/La Sexta

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...