Lukuaika: Raju rockabilly paukkuu Torremolinosissa

Raju rockabilly paukkuu Torremolinosissa

Brylcreem- ja Suave-tuubien lisäksi Torremolinosissa puristellaan tänä viikonloppuna myös läskibassoja ja sähkökitaroita, kun kaupungissa järjestetään rockabillytapahtuma European Rock N’ Roll Meeting.

Perjantaista sunnuntaihin kestävä tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa. Valtaosa artisteista on suomalaisia, mikä selittyy muun muassa sillä, että tapahtuman järjestäjä on suomalainen Liisa Väisänen. Mutta härmäläisten ohella lauteilla nähdään ainakin espanjalaista ja ranskalaista otetta.

Avauspäivänä perjantaina rockataan Cerveceria Twisterissä klo 20-23. Lauantaina ja sunnuntaina läskibassojen ja sähkökitaroiden juhla jatkuu Plaza del Remolla. Musiikki soi molempina päivinä klo 11.45 – 15.20 ja 16.45 – 20.15

Yksi viikonloppua innokkaasti odottavista musikanteista on Pasi Rytkönen, joka saapuu Sun Connection -yhtyeensä kanssa lavalle sunnuntaina klo 12.

– Vihdoinkin tämä saadaan onnistumaan. Aikaisempinakin vuosina on ollut virityksiä, mutta aikatauluja ei ole saatu soviteltua. Nyt kaikki on kuitenkin selvää, ja sunnuntaina pistetään bileet pystyyn, laulaja-kitaristi iloitsee.

- Mainos -

Rytkönen kuvailee tänä vuonna 10 vuotta täyttävää yhtyettään ennakkoluulottomaksi ja rohkeaksi. Tämä näkyy ja kuuluu hänen mukaansa muun muassa biisivalinnoissa.

– Poimimme cover-biisejä esimerkiksi The Doorsilta, Lennonilta, Lynyrd Skynyrdiltä. Tervetuloa keikalle, siellä hiki lentää eikä aika tule pitkäksi, hän lupaa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...