Espanjalainen mieheni jaksaa ihmetellä, miten me suomalaiset emme osaa pyytää apua, vaan sinnittelemme yksin hampaat irvessä. Huolethan puolittuvat jakamalla. Ajattelemmeko, että avun pyytäminen osoittaa jotenkin heikkoutta tai haavoittuvuutta?
Täällä ilojen ja surujen jakaminen sukulaisten ja ystävien kesken on jotenkin luontevampaa, koska Espanjassa ei ole pitkää perinnettä yhteiskunnan turvaverkoista. Avun pyytäminen osoittaa itse asiassa rohkeutta ja älykkyyttä, että tunnet rajasi. Kukaan meistä ei ole niin ylivoimainen, ettei koskaan tarvitse tukea.
Muutto tänne Espanjan Aurinkorannikolle on ollut monen unelmien täyttymys, mutta vastoinkäymisten sattuessa turvaverkot ovat hauraampia kuin Suomessa. Sukulaiset ja ystävät ovat jääneet Suomeen ja kielitaidon puuttuessa ei osata hakea apua espanjalaisilta.
Meidät Aurinkorannikon sosiaalikuraattorit on palkattu vastaamaan juuri tähän tarpeeseen. Meihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja kysyä mitä tahansa tai jakaa niin iloja kuin suruja. Monien käytännön asioiden hoito lupiin, asumiseen, työhön tai kouluun liittyen varsinkin alussa on haasteellista. Ihmissuhteet ja oma jaksaminen uudessa ympäristössä voivat olla lujilla. Päihteet saattavat houkutella.
Pitkäänkin täällä asuneilla saattaa tulla ongelmia kuten työttömyyttä, sairautta, taloudellisia ongelmia, haasteita ihmissuhteissa. Viime aikoina Aurinkorannikon asuntotilanne eli vuokrien korotukset ja häädöt ovat aiheuttaneet murhetta monille. Meillä ei ole vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta lupaamme ainakin kuunnella ja yrittää auttaa oikean auttajatahon tai tukiverkoston etsinnässä.
Myöskään paluu Suomeen ei ole häpeä, vaan viisain ratkaisu joissakin tilanteissa. En ymmärrä, miksi sitä kutsutaan ”maitojunalla kotiin palaamiseksi”, koska ulkomailla asuminen nykyään on yhtä sukkulointia maiden välillä. Joten, kun sinulla on kysymyksiä tai vaikeuksia, älä epäröi pyytää apua. Älä pidä sitä heikkoutena, vaan päinvastoin rohkeutena ja viisautena.
Loading ...
