perjantai, maalis 29, 2024

Pyhimys taitaa lyriikat

 

Lomanvietosta hiljattain takaisin töiden ääreen palannut Pyhimys eli Mikko Kuoppala esiintyy lokakuun Fugefesteillä kahdesti, Pyhimyksenä ja Teflon Brothersin kanssa.

– Avoimin mielin lähden sinne esiintymään ja katsomaan, millainen tapahtuma on oikein kyseessä. Keikat tulevat olemaan erilaisia. Soolokeikka tulee olemaan tunnelmallisempi ja Tefloneiden kanssa vedetään koko tapahtuman isoimmat bileet. Pitää asettaa tavoitteet korkealle, tuumii Pyhimys.

Espanjassa hän ehtii olla vain viikonlopun, sillä syksyn kiireet painavat jo päälle Suomessa.
– Loppuvuosi tulee olemaan aika haipakkaa menoa. Olen julkaisemassa uutta levyä, josta on ilmestynyt jo ensimmäinen sinkku. Uudelle levylle pitää keksiä aina jotain uutta ja erilaista, mutta en halua vielä liikaa paljastaa yksityiskohtia. Promojulkisuutta on luvassa paljon.

- Mainos -

Kun Pyhimyksen uusi soololevy ilmestyy, aikaa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun hänen ensimmäiset biisinsä julkaistiin. Huomio keskittyy henkilöön uran takana.

– Voin paljastaa, että kyseessä on identiteettipoliittinen levy, joka käsittelee minuutta. Se sisältää erilaisia väitteitä koskien omaa itseä. Levy on sisäänpäinkääntynyt eikä siinä tarkastella maailmaa.

Luova biisinikkari

Pyhimys laskee aina vuoden lopussa kertyneet keikkapäivät. Viime vuonna niitä kertyi noin 150. Joinain päivinä keikkoja saattaa olla jopa kaksi samalle päivälle.

– Nyt en keikkaile soolona niin paljon, vaan valtaosa keikoista on Teflon Brothersin kanssa. Kesällä kun laskeskelin, keikkoja oli ollut jo 56. Loppuvuodelle on luvassa vielä noin 70 keikkaa.

Helmikuussa Pyhimys palkittiin Emma-gaalassa kuudella Emmalla: Vuoden miessolisti, Vuoden biisi, Vuoden hip hop / R&B, Vuoden albumi, Vuoden striimatuin biisi ja Vuoden artisti.

– Emma-gaala tuntui vähän epätodelliselta. Se oli kuin uni. Aiemmin ei tullut tyyliin mitään ja yhtäkkiä sain kaiken. Mietin, ettei tuollaista voi tapahtua kuin unessa. Olen kiitollinen, ettei se ollut unta. Emma-gaala oli kokonaisuutena hieno, mutta työläs päivä.

Monitulkintaisilla lyriikoillaan ansioitunut Pyhimys voitti maaliskuussa RadioMedian Radio Gaalassa Vuoden radiobiisi -kategorian. Hänet palkittiin kesällä myös Juha Vainio -sanoittajapalkinnolla. Miten lyriikat sitten syntyvät, ja mistä hän ammentaa inspiraationsa?

- Mainos -

– Ei sille ole oikeastaan rajoja. Voin inspiroitua vaikka sarjakuvasta, kaunokirjallisuudesta, jostain historian faktasta tai oikeastaan kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu. Tekstiä syntyy jatkuvasti.

Pyhimys saa yleensä ensin sumeita hahmottumia ja mielikuvia, jotka sitten kirkastuvat pikkuhiljaa. Lopulta hän kirjaa ajatukset ja yksityiskohtaiset havainnot ylös puhelimensa muistioon.

– Tyhjän paperin kammoa minulla ei ole koskaan ollut. Ideoita pälkähtää aina päähän eikä kaikkea ehdi edes kirjoittaa ylös. Huonojakin ideoita on. Tärkeää on myös se, mitä jättää tekemättä.
Tulevaisuuden haaveissa artistilla siintää kirjan kirjoittaminen, mutta ei ihan vielä.

Pyhimys, kuva: Tero Ahonen

Peliä ja leikkiä

Soololevynsä lisäksi Pyhimys tekee myös Teflon Brothersin kanssa koko ajan uutta musiikkia. Myös heiltä ilmestyy vielä syksyn aikana uusi levy.

– Seuraavan albumin teemana on kaupallisuus ja se, miten kaupalliseksi jokin voi mennä ja mitä kaikkea voi myydä. Jonkun muun ei tarvitse määritellä, mikä on kaupallista, kun teemme sen itse ja vedämme kaiken överiksi. Teemme kaupallisuudestakin taidetta, kuvailee artisti.

Vaikka musiikkibisnes on nykypäivänä kovaa, Pyhimys osaa suhtautua siihen oikein.

– Vahvuuteni on se, etten ajattele sitä kovana bisneksenä, vaan pelinä ja leikkinä. Urheilussakin pitäisi ajatella, että se on hauskaa, luovaa ja kivaa. Samoin musabisneksessä. Se on peliä, jossa välillä voittaa ja välillä häviää. Ja jos lopettaa pelaamisen, aina joku muu pelaa.

- Mainos -

Pyhimyksen mielestä ei saisi ajatella niin, että pelissä on koko identiteetti ja minuus. Muuten syntyvät kovat menestymisen paineet ja voi tulla monenlaisia ongelmia.

– Kyseessä ei ole kuitenkaan sydänkirurgia eikä rakettitiede, vaan musiikki. Pitää vain käyttää mielikuvitustaan, tehdä omaa juttuaan ja luottaa siihen, että joku muukin tykkää siitä.

Kolmen päivän bileet

Fugefestliput käyvät kovaa vauhtia kaupaksi. Nettikaupassa ollaan jo selkeästi edellisvuosia edellä, Espanjan pään myyntipisteessä myynti on tapansa mukaan kiihtymässä, kun festari lähestyy. Lippuja saa Fuengirolassa Centro Finlandian Infosta.

Lippua ostaessa voi hankkia myös itselleen muistoksi Fugefest -paidan. Lipunostaja saa sen tarjoushintaan 10€/kpl (ovh. 15€). Viime vuonna paitoja jäi jonkin verran ja nopeimmat saavat uuden paidan kanssa kaupanpäällisiksi viimevuotisen version.

FugeFestin väri on tänä vuonna iloisen oranssi.

Fugefest käynnistyy tänä vuonna Fugefest 5v. -juhlakonsertilla, jonka avaa Jani Koskinen ja Olavi Virran parhaat. Sen jälkeen lavalle astelee ainutlaatuisen uran suomalaisessa viihdebisneksessä tehnyt Danny, joka päättää Suomessa yli kolmekymmentä salia loppuunmyyneen Viimeinen ilta Dannyn seurassa -kiertueensa Fugefesteille. Juhlakonsertti pidetään torstaina 17.10.

Perjantai-illan (18.10.) bileet huipentaa uransa aikana yli 200 000 albumia myynyt ja yhdeksän Emma-palkintoa voittanut JVG ja lauantai-illan(19.10) loppuhuipennuksensa esiintyvät lukuisista hiteistään tunnettu Teflon Brothers sekä Toni Wirtasen luotsaama megasuosittu Apulanta. Vahvan artistikattauksen täydentävät juuri erikois-Emmalla palkittu Anssi Kela, kovassa nosteessa oleva Atomirotta, eniten Emmoja tänä vuonna napannut Pyhimys, viime vuonna eniten radiosoittoa Suomessa Olisitpa sylissäni –biisillään saanut Antti Ketonen, tänä vuonna uuden albumin julkaiseva Arttu Wiskari, maineikas bilebändi Jean S ja ikinuori energiapakkaus, iskelmä-Finlandia -palkittu Virve Vicky Rosti.

Lisätietoja festarista löytää osoitteesta http://fugefest.fi/

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...