Pyhäpäivä ajaa miljoonat autoilijat Espanjan teille

Torstain kirkkopyhä luo espanjalaisille pitkän viikonlopun ja valtavat ruuhkat Aurinkorannikonkin teille.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Espanjan Aurinkorannikon tiet täyttyvät tulevina päivinä.

Katolisissa maissa vietetään torstaina 15. elokuuta tärkeää kirkollista juhlapyhää, Neitsyt Marian taivaaseenastumisen päivää (esp. Asunción de la Virgen).

Samana päivänä taas ortodoksit viettävät Marian kuolonuneen nukkumisen päivää. Suomalaisessa kansanperinteessä Jälki-Maariana tunnettua päivää on vietetty kristikunnassa virallisena juhlapäivänä jo 600-luvulta lähtien. Juhla sai katolisessa kirkossa uutta syvyyttä, kun paavi Pius XII antoi vuonna 1950 dogmin Marian ottamisesta suoraan taivaaseen.

15. elokuuta on vapaapäivä monessa maassa eri puolilla maailmaa. Euroopassa vapaapäivää vietetään esimerkiksi Puolassa, Belgiassa, Liettuassa, Italiassa, Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa.

Virastot, pankit ja esimerkiksi Mercadonan ruokakaupat ovat torstaina kiinni, mutta monet turistialueiden kaupat pysyvät toki avoinna. Ravintolat ja baarit palvelevat suurin piirtein normaalisti.

- Mainos -

Suomessa nimipäiväänsä viettävät torstaina muuten monet Marjat: Marjatta, Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjut, Marianne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marianna ja Jatta.

Lue myös: Tässä ovat Espanjan pyhät ja juhlat vuonna 2024

Pitkä viikonloppu näkyy onnettomuuksina

Koska pyhäpäivä osuu tänä vuonna Espanjassa torstaille, se tarkoitaa pitkää viikonloppua. Moni espanjalainen käyttää sen hyväkseen ja viettää näppärästi erikoispitkän viikonlopun. Tätä kutsutaan espanjaksi nimellä el puente (eli silta).

Puente on erilaisten arkipyhien avulla venytetty viikonloppu, jonka miljoonat espanjalaiset hyödyntävät pätkäloman viettämiseen.

Ja kun ollaan elokuussa, liikenneruuhkat ovat muutenkin hurjia ja tielläliikkuvien autojen määrä moninkertainen. Jo pelkästään elokuun alku toi yli 4 miljoonaa autoa Espanjan valtateille, kun lomalle lähtijät suuntasivat valtavana laumana sisämaasta rannoille.

8,2 miljoonaa automatkaa torstaista sunnuntaihin

Torstain ja sunnuntain välisenä aikana Espanjassa tehdään viraston mukaan peräti 8,2 miljoonaa edestakaista automatkaa. Kyse on yksi vuoden kiireisimmästä viikonlopuista tieliikenteessä.

Lue myös: Synkkä heinäkuu: jo viisi moottoripyöräilijää kuollut Málagan teillä – uhriluku karmeassa kasvussa

Pahimmat ruuhkat A-7:lla

Espanjan liikennevirasto DGT on varautunut ruuhkiin ja kaikilla Aurinkorannikon pääteillä on lisätty valvontaa. Virastolla on keskeinen rooli liikenteen ohjauksessa ja sen tavoitteena on vähentää onnettomuuksia ja sujuvoittaa liikennettä Espanjan maanteillä.

- Mainos -

Guardia Civil partioi näkyvästi, tutkien määrää on lisätty tuntuvasti ja myös ilmavalvontaa lisätty puente-viikonlopun ajaksi.

Autojen suuri määrä näkyy varmasti alueen onnettomuustilastoissa, sillä jo elokuun alkuaikoina Aurinkorannikolla on nähty jokapäiväisiä onnettomuuksia etenkin ilmaisella A-7-tiellä.

Liikennevirasto varoittaa, että pahimmat ruuhkat Aurinkorannikolla koetaan tulevien päivän aikana tutuissa paikoissa A-7:lla: Torremolinoksessa Marbellan suuntaan ja San Pedro Alcántarassa molempiin suuntiin.

Lue myös: Kun Guardia Civil pysäyttää, tärkeintä on tehdä näin – lue ohjeet

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *