Puhuminen on vasta hopeaa

 

Itse asiassa tuohon otsikon lauseeseen tällä kertaa en voi yhtyä, vaikka erittäin monessa tapauksessa turvan kiinni pitäminen on kultaakin kalliimpaa. Minun, joskus jopa manipuloivaksi vivahtava suunvuoro koki kovan kolauksen, kun en eräänä aamuna saanut selvää edes omasta puheestani, vauvan jokeltaminen tuli mieleen siitä epämääräisestä sanatulvasta.

Siinä samalla sekunnilla koko lääkärikirjan pääkoppa osio kulki silmieni editse pysähtyen aivovaurion aiheuttamiin oireisiin, vuoto, tukos.

Pikatesti, sormenpää silmät kiinni nenään jne. Sinä aikana vaimo oli jo hälyttänyt ambulanssin, joka kiidätti kirjoittajan ensiapuun. Siellä sitten taas sormenpäitä nenuun ja verikoe, jossa ei ilmennyt mitään hälyttävää.

- Mainos -

Kotiin lepäämään, oli lekurin viesti lievästi hermostuneelle eläkeläiskaksikolle. Epäilyksen siemen jäi kuitenkin itämään, jos kumminkin, ja ystävienkin kehotuksen siivittämänä päätettiinkin mennä oikein sairaalaan, jos vaikka kuvaisivat paksun kalloni?

Tervetuloa, onko vakuutukset kunnossa? Tietysti oli. Neljä päivää tutkittiin, ei hutkittu. Sydän, pää, keuhkot ja kaulavaltimot luurattiin tarkasti. Meikäläisen normaaliksi todettiin äijä. Verenpaine oli luonnollisesti tapissa häslingistäkin johtuen. Toivottavasti Rauman giäl ei saanut pahempaa kolhua.

Parantumisesta ei tietenkään ole toivoa, entiselleen toipumisessa on jo tarpeeksi haasteita.

Ai niin, mistä aiheutuu tällainen vaiva? Kuulemma Fugessa riehuva flunssa-aaltokin on aiheuttanut kyseisiä oireita, itselläni oli samaan aikaa tuo sitkeä flunssapirulainen.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Vesa Uusi-Kilponen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä maa voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...