Kuluva viikko on julistettu Suomessa Pride-viikoksi. Mihin sellaista tarvitaan Suomessa, kun kaikki on niin hyvin, kysytään.
Eteenpäin on menty, mutta tehtävää riittää yhä. Suomalaisten asenteet sukupuolivähemmistöjä kohtaan eivät ole välttämättä kulkeneet samaa tahtia lainsäädännön kanssa.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvat kokevat yhä päivittäin syrjintää ja törmäävät ennakkoluuloihin. Siksi tarvitaan viikkoa, jonka aikana nostetaan esiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja muistutetaan ihmisoikeuksien kuulumisesta kaikille.
Sitä ei voi kiistää, etteivätkö asiat olisi paljon paremmin kuin monissa muissa maissa. Pelkästään jo sateenkaarilippujen heiluttaminen saattaa joissain maissa johtaa sanktioihin, jopa linnareissuun.
Nurjasti sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin suhtautuvia maita löytyy jopa Euroopan unionin sisältä. Unkarissa heräsi kohu, kun oppikirjoissa tuotiin esiin myös muita kuin heteroparisuhteita. Maassa astui voiman laki, joka kieltää homo- ja lesbosuhteisiin kehottamisen.
Laki kertoo jo lainlaatijan asenteesta. Ihan kuin sukupuolinen suuntautuminen olisi valintakysymys.
Venäjällä homoja ja lesboja pahoinpidellään ja maan johto suhtautuu sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin nurjasti.
Suomen lähihistoria ei kerro kovin sallivasta suhtautumisesta. Vielä vuoteen 1971 asti, eli 50 vuotta sitten, homoseksuaaliset suhteet olivat kiellettyjä. Lain kumoamista ennen poliisi ratsasi puistoja ja muita seksuaalivähemmistöjen kokoontumispaikkoja.
Kohtelu oli kovakouraista ja tuomiot toimivat leimakirveenä. Homon leima hankaloitti niin normaalien ihmissuhteiden solmimista kuin työpaikan saantia. Homo tai lesbo oli toisen luokan kansalainen, jos sitäkään.
Vielä kymmenen vuotta myöhemmin, kun homosuhteet poistettiin rikoslaista, tällaista sukupuolista suuntautumista pidettiin sairautena. Kymmenen vuotta myöhemmin perustettiin Helsingin Seta, Pride-yhteisö sai alkunsa.
Se tuli tarpeeseen, kun muistetaan, että vasta runsaat 20 vuotta sitten kumottiin laki, joka kielsi kehottamisen homoseksuaalisiin tekoihin, eli laki oli sama kuin Unkarissa nyt.
Asenteet ja ennakkoluulot istuvat lujassa. Paljon kertoo se, että vasta neljä vuotta sitten samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat saaneet avioitua Suomessa. Vuotta aiemmin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien enemmistö päätti kieltäytyä homoparien vihkimisestä. Homoja vihkineet papit saivat kirkolta ankarat moitteet.
Kirkolle asia on äärimmäisen vaikea. Se jakaa voimakkaasti eri seurakuntien pappeja.
Vanhoillisimmat pitävät kiinni Raamatun opetuksesta: homous on synti. Raamatun opetus menee heidän mukaansa maallisen lain yli.
Ihmisarvo on jakamaton, ja se kuuluu kaikille. Kaikilla ihmisillä tulisi myös olla jo lain mukaan samat oikeudet. On hyvä tiedostaa sekin, että vähemmistöön kuuluvien nuorten mielenterveysriski on moninkertainen suhteessa muihin nuoriin. He joutuvat helposti kiusaamisen ja väkivallan kohteeksi.
Syrjityksi tulemisen ja ulkopuolisuuden kokemisen ehkäisemiseen auttavat lait, mutta tärkeintä on jokaisen ihmisen oma toiminta: kunnioittaa vähemmistöjen oikeuksia niin puheissa kuin teoissa.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta media-alalla toiminut lehdistöneuvos.
Loading ...
