Olen aikanani, oikeastaan vuosikymmenien ajan seurannut sivusta puoluepolitiikkaa. Luonnollinen syy siihen varmasti oli isän aktiivinen osallistuminen valtuutettuna ja puheenjohtajistoon kuuluvana.
Paikallisesti kaupungin valtuutetut tekivät silloin kaikkensa oman alueen hyväksi, alueen kansanedustajien kautta, jopa eduskunnassa. Ei riidelty vaan yhteistuumin vietiin asioita eteenpäin, oli sitten porvari tai kommunisti, jopa sossu.
Minusta oli parempi näin, että äänestäjät voivat tapella, mutta edustajat toimivat fiksusti. Nyt ei saada millään asioita eteenpäin. Hallituksen esitykset kaatuvat perä perää.
Sopua ei saada millään aikaan, pelataan niin puoluepolitiikkaa että. Siitä syystä omatkin joukot tappelevat korkeimmalla tasolla, on riitaa ja eripuraa.
Muutamien kansanedustajien töppäilyt ja oman edun tavoittelu on saanut jo surkuhupaisia piirteitä. Hallituksen tärkeimmällä paikoilla häärää lestadiolainen pääministeri ja ulkoministerinä kova katolilainen, joka polkee naisen oikeuksia.
Pääministeri on tehnyt tuottavasti anekauppaa valtion tuella omaisuuden kartuttamiseksi. Ei ihme että uskottavuudesta kärsii koko Suomi.
Aivan selvästi Suomi tarvitsee sinipunahallituksen, siis kokoomus ja vasemmisto, jolloin työntekijäjärjestöt joutuvat tekemään päätöksiä ottaen huomioon hallituskumppanuuden puoluetasolla. Porvaritkaan eivät silloin voi tehdä hallituksen nimissä valmistelemattomia esityksiä eduskunnalle, niin kuin nyt on käynyt.
Pidän aika surkuhupaisana Vihreiden lausuntoa heidän alamäestään. Se kuulemma johtuu ainakin osin siitä että he ovat pitäneet ilmastonmuutosta liiaksi esillä. Voi näitä vihreäsilmäisiä. Onko koskaan ollut prosentin kannatuksella niin monta hallituspaikkaa kuin nyt? Siinäkin ongelman aihetta kerrakseen.
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
