Perjantain pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 12.4.2019

Fuengirolassa on pidätetty 16-vuotias nuorukainen, jonka epäillään tappaneen 51-vuotiaan adoptioäitinsä 2 vuotta sitten Cadizin alueella. Mikäli epäilyt pitävät paikkansa, olisi syytetty ollut surmatyön aikana 14-vuotias.

Kommentti: Tapaukseen liittyy äärimmäisen outoja sivujuonteita ja spekulaatioita joiden todenperäisyyttä on vaikeaa todentaa. Parhaiten asiasta saa tietoa googlaamalla sanalla: ”elisa polo muerto”. Suomalaisille tiedoksi, että Espanjassa medioissa julkaistaan miltei aina rikosten uhrien ja tekijöiden nimet jos ne ovat tiedossa. Syyttämisvaiheessa käytetään tosin usein nimikirjaimia.

Espanjassa eletään jonkinasteista asuntojen myynti- ja ostohuumaa tällä hetkellä. Eniten asuntoja myytiin viime kuussa Andalusian alueella, jossa toteutuneita kauppoja kirjattiin noin 8.200 kappaletta. Suurin nousu Espanjassa kirjattiin kuitenkin La Riojan alueella, jossa kiinteistöjä myytiin maaliskuussa peräti noin 70% enemmän vuodentakaiseen verrattuna.

Santarder-pankki yrittää ostaa kokonaan Meksikon Santarder-pankin itselleen. Monimutkaisista omistajuusjärjestelyistä johtuen Espanjan Santanderilla ei ole tällä hetkellä Meksikon Santanderissa täyttää määräysvaltaa, jota se siis hamuaa itselleen.

- Mainos -

Puerto Banúksen alueella panostetaan turvallisuuteen. Alueen turvallisuutta vahtimaan on pestattu Prosegur-niminen turvallisuuteen keskittynyt yritys.

Kommentti: Jos itse olisin alueen pormestari ja haluaisin oikeasti lisää turvallisuutta Puerto Banúkseen, palkkaisin eteläsuomalaisten pursiseurojen yövalvojia. Yöllisen pakollisen kyttäämisen lisäksi tulisi myös ilmainen päivävalvonta, kun pursiseuralaiset kyttäisivät naapuripaattien ihmisten tekemiset ilmaiseksi ja raportoisivat jokaisen rikkeen satamaviranomaisille…

Espanja oli vuonna 2018 maailman suurin viininviejämaa. Espanjasta meni vientiin yhteensä 21 miljoonaa hehtolitraa (Hehtolitra = 100l) viiniä, jonka keskimääräinen litrahinta oli 1,39 euroa. Espanjasta vietävä viini oli täten myös maailman halvinta suurten viininviejien joukossa. Espanjan viininviennin euromääräinen kokonaissumma oli noin 2,9 miljardia euroa.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...