Suomessa riidellään työn tekemisen ehdoista ihan tosissaan. Perjantaina lähi- ja perushoitajien liitto Super ja sosiaali- ja terveysalan Tehy ilmoittivat alkavasta lakosta. Metsäteollisuudessa Paperiliitto ja UPM ovat seisseet peitset tanassa jo alkuvuodesta lähtien, eikä sopua näy.
Kyseessä ovat perin erilaiset lakot vähän joka tavalla. Hoitajat haluavat reilut kuoppakorotukset ja paremmat työolot. Normaalin korotuksen päälle vuosittain 3,6 prosenttia muutaman vuoden ajan.
Metsäteollisuuden riidassa ei ole kyse rahasta, vaan koko sopimusjärjestelmän uusimisesta. UPM haluaa heikentää esimerkiksi toimihenkilöjärjestö Pron kollektiivista edusvalvontaa ja tehdä tehtaissa jokaiselle viidelle eri liiketoiminta-alueelle omat sopimuksensa.
UPM erottuu vaatimuksillaan muista alan yrityksistä. Sopimukset, joita Paperiliitto ja Pro ovat tehneet muun muassa Stora Enson ja Metsä Groupin kanssa, ei sovi UPM:n johdolle. Se haluaa romuttaa entisen ja pysyy kovana. Historiallisen pitkäksi venynyt lakko ei näytä hetkauttavan sen paremmin yhtiön hallituksen puheenjohtajaa Björn Wahlroosia kuin toimitusjohtaja Jussi Pesosta.
Sopimiseen ei kiritä edes se, että paperin hinta nousi jo 50 prosenttia ja lisää korotuksia odotetaan.
Paperiliitto on hyväksynyt siirtymisen valtakunnallisista sopimuksista yrityskohtaiseen sopimiseen. Nyt puhutan siitä, että UPM:n tavoitelistalla olisi 100 tuntia lisää työtä vuodessa ilman korvauksia ja ay-puolen neuvotteluaseman heikentäminen.
Yleensä paperimiesten lakkoilu ei ole saanut ymmärtämystä. Heitä tavataan luonnehtia kovapalkkaisiksi duunareiksi, jotka ovat saaneet kaiken haluamansa. Jos ei muuten, niin lakkoilemalla. Paperimiesten palkkoja on myös verrattu hoitajien palkkoihin ja sanottu, että miksi koneen hoitamisesta pitää maksaa niin paljon paremmin kuin ihmisten hoitamisesta.
Nyt paperimiesten syyttely on jäänyt vähemmälle. Enemmänkin kysellään sen perään, että mistä on kyse. Osaltaan kyselyihin vaikuttaa salamyhkäisyys. Eikö yrityskohtainen sopiminen riitä UPM:lle?
Elinkeinoelämän keskusliiton ex-työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen sanoo Iltalehdessä, että UPM ajoi neuvotteluissa päin seinää. Hän toteaa, että yrityskohtaiseen sopimukseen voidaan sisällyttää eri liiketoimintojen erilaiset osiot. Laatusen mielestä kyse on nyt suhtautumisesta ay-liikkeeseen, eikä neuvottelujen pidä olla sotaa ja luokkataistelua.
Edellä mainittu on paljon sanottu entiseltä työnantajapuolen edunvalvojalta. Laatunen puhuu kokemuksesta eli siitä, miten yhteisesti sopimalla saadaan vakautta ja ennustettavuutta talouteen ja miten Euroopasta löytyy esimerkkejä päinvastaisesta kehityksestä.
Tehnyt ja Superin jäsenten vaatimukset ymmärretään hyvin. Kansa hyväksyy lakkoilun. Työnantajapuolikaan ei kiistä vaatimuksia. Hoitajien työ on vaativaa, henkilöstövaje jatkuvaa ja sen kautta tuleva stressi ajaa yhä enemmän alan väkeä muihin töihin.
Kyse on työnantajapuolen maksukyvystä. Jo sotealueiden palkkaharmonisointi maksaa satoja miljoonia. Lakkolaisten ehtoihin suostuminen merkitsisi miljardien menolisäystä.
Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen tuskan ymmärtää. Rahat korotuksiin voidaan ottaa vain velkaa lisäämällä. Sotealueiden rahoitukseen on varattu 20 miljardia euroa vuodessa. Summa ei riitä palkkaharmonisointiin saati nyt vaadittaviin korotuksiin.
Ay-puoli on tehnyt pitkään työtä vaatimustensa eteen. Päivittäin saamme lukea, katsoa ja kuunnella, miten surkeaa alalla on. Vaikka palkka ja työolot paranisivatkin, miten tyrmätä alan mainehaitta.
Ihan sama tilanne on metsäteollisuudessa. UPM ei välttämättä houkuttele työnantajana kuten ennen. Hyvää mainosta alalla eivät ole myöskään kymmenet yhtiöstä irtisanoutuneet.
Loading ...
