keskiviikko, helmi 28, 2024

Päätoimittajan viimeinen joulu

Luet pääkirjoitusta, joka jäänee allekirjoittaneen viimeiseksi Fuengirola.fi mediassa. Yhteensä näitä pääkirjoituksia tuli tehtyä 676 kappaletta. Ihan voin myöntää, että melkoisen aivopuristuksen takana jokunen noista teksteistä on ollut. Sekin on myönnettävä, että kerran pääkirjoituksen kirjoitti joku muu, kaksi kertaa olen tälle palstalle laittanut kuvan joulukynttilästä, kun raskaan syksyn jälkeen ei ole ollut mitään sanottavaa. Useamman kerran teksti on ollut puuta heinää tai auringonpaistetta. Asiaakin on onneksi usein ollut.

Parhaimmillaan pääkirjoituksen kirjoittaminen on innostavaa ja palkitsevaa puuhaa. Paikallistasolla toimiva Fuengirola.fi on mediana sellainen, jonka kirjoituksilla on merkitystä alueen suomalaisyhteisön elämään. Pääkirjoituspalsta on ollut oiva paikka asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja puuttua erilaisiin vatulointeihin ja pikkupolitikointiin. Varsinkin Aurinkorannikon suomalaisen koulun ympärillä on vuosien varrella ilmennyt erilaisia valtaamisyrityksiä ja asioiden sujumisen tahallista hankaloittamista. Tämän tyyppisiin asioihin olen useasti puuttunut.

Pääkirjoitukset ovat usein tärkeämpiä niiden kirjoittajille, kuin lukijoille. Eri tutkimusten mukaan pääkirjoituksia luetaan melko vähän, viihdeuutiset ja urheilutulokset ovat paljon luetumpia. Niin se on ollut myös Fuengirola.fi lehden sisällön kanssa. Silti pääkirjoitus on oleellinen osa journalistisen lehden sisältöä.

Kun suunnittelimme Fuengirola.fi lehteä keväällä 2006 Vesa Uusi-Kilposen ja Pekka Kivelän kanssa, lähtökohtana ja johtoajatuksena oli tehdä media, joka palvelee Aurinkorannikon suomalaisyhteisöä mahdollisimman monipuolisesti. Nyt taaksepäin katsoessa on helppo todeta, että tuossa tavoitteessa on onnistuttu.

- Mainos -

Tapahtumia Aurinkorannikolla on joka lähtöön ja tieto niistä kulkee lehden kautta hyvin perille. Päivittäinen uutisointi yhteisön asioista on lisännyt yhteisöllisyyden tuntua alueen suomalaisten keskuudessa. Moni alueen mielenkiintoinen persoona on tullut tutuksi lehden kautta. Yrittäjät saavat ilmoittelun avulla viestinsä perille ajoissa ja tuoreesti.

Olisi kiva ryhtyä muistelemaan kommelluksia ja huippuhetkiä näiden kuluneiden lähes kahdenkymmenen päätoimittajavuoden varrelta. Siihen ei tila tässä yhteydessä riitä, mutta kerrotaan nyt se, mistä tämän pääkirjoituksen hieman dramaattinen otsikko tuli.

Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan pappina oli pitkään mies, jota kutsuttiin nimellä Jasse-pappi. Tein hänestä haastattelun joulunumeroon vuonna 2008. Jasse oli lopettamassa hommiaan Aurinkorannikolla vuoden vaihteessa, niinpä keksin nerokkaasti otsikoida jutun: Jasse-papin viimeinen joulu. No lukijathan tietysti käsittivät asian niin, että pappi on jotenkin kuolemansairas, eikä näe enää seuraavaa Kristuksen syntymäjuhlaa. Jasse parka sai lukijoilta lukuisia surunvalitteluja.

Olkoon tämä opiksi uudelle päätoimittajalle, varsinkin otsikoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Joskin ensi viikolla pestinsä aloittava päätoimittaja on sen verran kova ammattilainen, että turha tässä on opettaa ankkaa uimaan.

On ollut upeaa olla luomassa mediaa, jolla on merkitystä. Pois en ole lähdössä, lehdenkin hommia jatkan, mutta kapteenin ruori siirtyy uusiin käsiin. Vuoden alusta Fuengirola.fi median päätoimittajana aloittaa Jari Peltomäki. Parempiin käsiin en päätoimittajuutta voisi siirtää.

Siitä olen erityisen iloinen, että lehden toimituskunta on ottanut laivan uuden kapteenin hyvin vastaan. Seuraavat vuodet tulevat olemaan Fuengirola.fi medialle menestyksekkäitä Peltomäen komennuksessa.

Nyt on aika viettää rauhaisa joulu. Minä toivotan kaikille lukijoillemme, ilmoitusasiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja kilpailijoillemme oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Pääkirjoitus

- Mainos -

Luen myös: Elämä opetti oppaana ja strippibaarissakin

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Milloin viimeksi olet hiihtänyt?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...