Yhteisössä on voimaa. Yhteistyö on viisauden alku ja juuri. Vaikka ne saattavat kuulostaa korulauseilta, niissä on vankasti totuutta mukana – ja tuntuu, että mitä kauemmaksi Suomesta mennään, sitä merkityksellisempää yhteisöllisyys on meille suomalaisille. Hyvä niin!
Aurinkorannikko on maailman suurin ulkosuomalaisten yhdyskunta. Elämä auringon alla sujuu espanjalaisessa kulttuurissa, mutta moni meistä kaipaa myös suomalaisen sivistyksen maamerkkejä: laadukasta ja kaikille avointa koulutusta ja opetusta.
Aurinkorannikon koulun ja Sofia-opiston kaltaisten suomalaisyhteisöjen taipaleella on ollut monenlaisia vaiheita. Välillä kaikki on sujunut mallikkaasti, toisinaan on ollut vaikeampaa. Ei huolta: niin se menee kaikissa yhteisöissä.
Nyt molempiin yhteisöihin kuuluu hyvää ja lupaavaa. Koulun rehtori Terhi Merensky on vakinaistettu virkaansa ja luo siten tärkeää pohjaa ja jatkumoa toiminnalle. Sofia-opisto sai hyviä uutisia viime viikolla: opisto välttyi hallituksen leikkauksilta ja sai entisentasoisen valtionavun, jolla saatiin velat maksettua ja toiminnan jatko Fuengirolassa varmistettua.
Kansalaisopistomallilla toimiva Sofia-opisto on tehnyt rannikolla tärkeää työtä jo liki 20 vuoden ajan. Tuhannet suomalaiset ovat saanet oppia espanjan kielessä, päässeet nauttimaan kulttuuri- ja liikuntatarjonnasta. Tiukemmalla budjettikurilla opisto nyt jatkaa suomalaisten palvelemista.
Hienoa on myös havaita, kuinka Espanjan suomalaisessa yrittäjäyhdistyksessä on uutta, iloista virtaa ja avarakatseisia vetäjiä.
Aurinkorannikon suomalaissivistyksen tulevaisuus näyttää hyvältä. Iloitkaamme siitä.