Perjantai, viides matkapäivä alkoi jälleen tukevalla aamiaisella. Sveitsissä kun ollaan, vähintään paria erilaista juustoa on aamiaispöydässä. Tällä kertaa tarjolla oli mielestäni maailman parasta aamiaisjuustoa Gruyériä ja paikallista Tomme -juustoa.
Juustoon liittyy myös ensimmäinen huomio päivän ajomatkalta. Reilut sata kilometriä ajettuamme, tienviitassa luki, että olemme saapuneet Gruyérin alueelle. Eli juuri sinne, mistä pari tuntia aiemmin syöty juusto on peräisin. Ja alueella näytti todella olevan paljon karjataloutta, ammuvia juustotehtaita käyskenteli pitkin loivia ruohorinteitä kaikkialla.
Ei juustoteema tienviitoissa loppunut tähän. Seuraava maakunta oli nimeltään Emmenthal. Nyt oltiin reikäjuuston alkuperäseudulla. Emmenthal nimi ei ole alkuperäissuojattu, eli siksi vaikkapa oma Valiommekin saa sen nimistä juustoa valmistaa, eikä sitä huonosti teekään.
Gruyér sen sijaan on tiukasti suojattu, sitä saa valmistaa AOP -merkinnällä ainoastaan Sveitsissä ja IGP -merkinnällä Ranskassa. Kuten aina, Sveitsin ja Ranskan välille meinasi aikoinaan syntyä vakava diplomaattinen kriisi Gruyér -nimen käytöstä. Vuonna 2011 jonkinlaiseen kompromissiin päästiin. Aika pitkään sovun löytymisessä meni, Gruyériä on eri lähteiden mukaan valmistettu jo yli tuhat vuotta.
Juustoalueiden läpi siis ajoimme ja suuntana Saksa, tarkemmin Baijerin pohjoisosassa sijaitseva Frankenin viinialue. Tuon alueen keskuspaikka on Würzburgin upea kaupunki. Kun sinne lopulta pääsimme, näky oli henkeäsalpaavan kaunis. En tiedä olenko missään muussa kaupungissa törmännyt niin silmiä hivelevän kauniiseen näkymään. Kaupungin ydinkeskustasta nousee viinirinne, joka johtaa korkealla kukkulalla sijaitsevaan linnoitukseen.
Mutta ennen Würzburgiin pääsyä matkalla sattui kaikenlaista. Sveitsin ja Saksan välinen tulli Baselin kohdalla oli näin päin mentynä läpiajojuttu. Kukaan ei näyttänyt edes vilkaisevan autoamme. Lehtien lisäksi autossamme oli aika monta laatikkoa Espanjasta ostettua viiniä kesäkäyttöön. Vaikka Sveitsi onkin Shengen maa, alkoholia ei kovin paljon rajan yli saisi kuljettaa. Meillä ei ollut edes kuitteja Espanjan ostoista, joten olisi ollut mahdollista, että viineistä olisi pitänyt melko korkeat tullimaksut maksaa. Onneksi ketään ei kiinnostanut.
Matka jatkui kohti Frankenia. Franken on minulle aiemmin tuttu lähinnä viittauksista historian tunneilta, en ole koskaan mieltänyt sitä viinialueeksi. Saimme vihjeen Sveitsin isänniltämme, että Frankenin alue on samankaltainen, kuin ikisuosikkimme Alsace Ranskassa. Siispä viinitietä etsimään.
Ehkä olisi pitänyt lukea hieman tarkemmin missä Frankenin viinitie kulkee. Nyt mentiin nerokkaalla päättelylläni. Katsoin karttaa ja päättelin, että koska tuossa kulkee joki, siinä sen viinitien on oltava. Ei ollut. Ajoimme tuntikausia pitkin Saksan maaseutua keskellä metsiä ja viljapeltoja. Ensimmäistäkään viinirinnettä ei näkynyt. Kaiken lisäksi alkoi sataa kaatamalla, vettä tuli niin, että mitään ei olisi nähnyt, jos vaikka katsomista olisikin ollut. Melko turhauttavaa ja hölmöä matkailua, myönnän auliisti virheeni.
Saapuminen Würzburgiin onneksi poisti kaikki turhaumat. Kauniit viinirinteet, upeat näkymät ja auringon tieltä väistyvät sadepilvet nostivat mielialan jälleen reippaaksi. Onneksi, koska pieniä haasteita oli vielä edessä.
Meillä ei ollut hotellivarausta olemassa. Arvelimme, että näin isosta kaupungista (134.000 asukasta) kelvollinen yösija löytyisi helposti. Kaupunki näytti todella hiljaiselta. Menin ensimmäiseen Best Western hotelliin kysymään huonetta. Tilaa kyllä olisi ollut, mutta hinta oli noin kolminkertainen budjettiimme nähden. Yritin vielä tehdä tarjouksen, kun kerran tilaa oli, mutta niin paljon yrittäjähenkeä ei hotellin johtajalta löytynyt, että olisi meidät kohtuuhintaan majoittanut. Kohteliaasti hän kyllä neuvoi meille tien lähellä olevaan hotelliin, jonka uskoi olevan lähempänä lompakkomme sietokykyä.
Sinne suuntasimme, mutta ovi oli lukossa. Puhelinnumero ovesta löytyi. Puhelimeen vastasi ystävällinen rouva, joka kertoi sulkeneensa hotellin puoli tuntia aiemmin, koska yhtään asiakasta ei ilmaantunut. Hän sanoi, että tällä erää emme Franziskaner -hotelliin pääse. Hyppäsimme autoon ja ryhdyimme erilaisten palveluiden kautta etsimään hotellia.
Eri palveluita selatessamme puhelin soi ja samainen hotellin rouva soitti takaisin. Hän oli pienyrittäjänä tullut toisiin aatoksiin, jos asiakkaita on tällaisina aikoina tarjolla, kaikki pitää ottaa vastaan. Hän nousi kotisohvaltaan ja saapui avaamaan meille privaattihotellin. Aamiaisenkin vielä lupasi tehdä.
Seuraava ongelma oli ruokapaikan löytäminen. Tämä ystävällinen hotellin rouva valaisi meitä, että Saksassa ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 22.30 koronan vuoksi. Kello lähestyi jo kymmentä. Hän soitti paikalliseen Ratkeller ravintolaan ja selkeästi aneli meille mahdollisuuden tulla vielä ruokailemaan. Olimme vähän kaikesta myöhässä Würzburgissa.
Hyvän ravintolan hotellin rouva meille löysikin. Kaunis raatihuoneen ravintola tarjosi paikallista ruokaa parhaasta päästä. Baijerissa syödään paljon valkoista parsaa ja tietysti bratwurstia. Söimme parsaa hollandaise -kastikkeen kera ja kyljessä oli herkulliset saksalaiset makkarat.
Viinien takia Frankenin alueelle alun perin tulimme. Talon omalla etiketillä varustettu Silvaner valkoviini litteässä pullossa oli mainio juoma. Huomisen raportissa lisää alueen viineistä, me nimittäin lopulta löysimme sen romanttisen viinitien.
Teksti: Antti Pekkarinen
Kuvat: Tuisku & Antti Pekkarinen, Wikipedia
Linkki edelliseen matkapäivään: https://fuengirola.fi/ranskasta-alppien-syleilyyn-3-4-matkapaiva/
Loading ...
